lauantai 3. elokuuta 2013

Irtiottoa kesäloman viimeisistä päivistä!

Moi! Saattaa tulla vähän sekaista tekstiä, kun kirjoitan tätä väsyneenä. Oli aivan ihanat kaksi yötä rakkaan Vilman mökillä. Mukana olivat myös Vilman kaksi luokkalaista, joita en kovin hyvin tuntenut, mutta tunsin molemmat jotenkuten ja heidän hiuksia olen leikannut ym. Mutta tuolla mökillä tutustuttiin kyllä hyvin ja meillä oli ihan mahtavaa neljästään :)! ei voi oikeasti muuta sanoa.  Mökki oli todella persoonallisesti sisustettu ja tehty ja OIKEASTI melkein kaikki siellä mökissä oli itse tehtyä. Ja kauheasti pieniä ihania esineitä ja kaikkea ihanaa mitä on keräilty, myös valokuvia mökissä oli kamalasti. Jää mieleen tuollainen mökki. Ja miettikää, ulkohuussissa oli jopa valot! :D

 Mutta siis vietiin kamat aittaan, missä nukuttiin ja ruvettiin valmistelemaan iltaa. Oli kauheasti herkkuja ja juomista ja kaikenlaista muuta mukavaa ;) ja saatiin kyllä sellanen meno neljästään, ettei ois uskonut. Aamulla riittikin sitten juttua edellisestä illasta. Itsestäni ei sitten ole mitään kuvia tässä, koska mökki look on mitä on ja ei sieltä mitään järkeviä kuvia tullutkaan.Osa kuvista on puhelimella otettu, joten laatu ei ole ehkä parhain.



Aamulla sitten syötiin, heräiltiin, tiskattiin ja siivoiltiin. Kävästiin saunassa siinä kanssa ja ai että kun oli hyvät löylyt kunnon puu saunassa ja sitten pulahdettiin järvessäkin. Oli kyllä tosi virkistävää, kun vaan 19 asteista vettä. Mutta siinä peseydyttiin kaikki, vaikka ilkeetä tekikin se kylmyys :D Käytiin myös hyvin pikaisella soutureissulla, rupesi ukkostamaan niin tuli hätä xd 
Syötiin Vilman iskän tekemää lasagnea, mikä oli valmiiksi tehty mukaan ja lepäiltiin siinä ja juteltiin ja oleiltiin vaan. Ihanaa oli kyllä tutustua paremmin ihaniin ihmisiin! tuntui oikeasti, että oltaisiin kauemminkin tunnettu :)

Myöhemmällä sitten syötiin tortilloja ja hölläiltiin niikun mökillä yleensäkin :)




Illemmasta/yöstä sitten yritettiin tehdä grillikatokseen tuli ja ideana oli sitten paistaa vaahtokarkkeja. Ei saatu sitä syttymään niin haettiin kynttilöitä ja siinä sitten paistettiin :P Oli tosi tunnelmallista oikeasti! Hämärä/pimeä kesäyö, hyvä seura, tyttöjen jutut ja nostalgisten biisien kuuntelu. Ihanaa oli! kuunneltiin yli 2 tuntia kaikkia vanhoja biisejä justiinsa: nylon beat, gimmel, beats and styles, basshunter, shaggy ja ihan kaikkia mitä mieleen tuli ja ai että, kun tuli vaan mieleen kaikkia juttuja ja muistoja ja kun niitä biisejä tuli kokoajan vaan lisää ja oli vaan niin kiva ilta tuo toinenkin!


Ensikesänä uudestaan tämä reissu ja ehkäpä poikaystävien kanssa? ;) 
Juuri tällaisia asioita kesässä tulee ikävä. Mutta sitten, kun se taas pitkän tauon jälkeen kesä tulee, niin siitä pitää nauttia. Ja kaikista hetkistä kesällä! Suomen kesä on niin ihana, mutta myös niin lyhyt.Voisin elää kesässä aina. Karu totuus on vaan palata arkeen. Vielä on kuusi päivää lomaa jäljellä. Pakko ottaa irti vielä viimeiset kesäiset asiat :) 
Synttäreihinkään ei ole enään pitkä aika. Partypartyyy ;)

-Jenna-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentit asiallisena :)
Kiitos kommentistasi <3