torstai 29. lokakuuta 2015

Elämältä potkun sain

Heips, ootte varmaan taas hoksanneet kuukauden hiljaisuuden blogissa. 
Sanotaanko suoraan, että elämässä on nyt ollut vähän kaikkea. 
Oikeasti bloggaamista miljoona kertaa tärkeämpää jos suoraan sanotaan. Siihen sairastelut päälle. Elämä ei mee aina niinkuin sen luulis tai toivois menevän. Se iski mullekkin aika yht äkkiä päin kasvoja. Oon päässyt tähän mennessä aika helpolla. Oon nyt keskittynyt tiettyjen asioiden käsittelyyn ja omaan hyvinvointiin, kun stressinhallinta ja vastustuskyky on nyt vähän huonossa jamassa. Pitää muistaa antaa aikaa myös itselle ja mä oon siinä tosi huono. Meinaan aina laittaa muut edelle ja unohan itteni ja sen et ei mun tarvii revetä miljoonaan paikkaan yhtä aikaa enkä voikkaan eikä kukaan voi sitä multa vaatia.
.


2,5-3 viikkoa sitten olin kovassa flunssassa ja kuume ei laskenut millään. Paranin pariksi viikoksi. Tän viikon maanantaina yhtä äkkiä töissä alkoi huipata ja tuli tosi väsynyt olo. Jouduin lähtemään päivystykseen kesken kaiken. Kuume oli noussut 39 asteeseen ja olisi jatkanut nousemista ilman lääkkeitä. Otettiin keuhkokuvat, tulehdusarvot ja verikokeet ym mutta mitäänhän ei sitten löytynyt. Kahtena yönä heräilin kauheaan tärinään ja tuntui kuin sisuskalut ois oikeasti tulessa. Nyt olo ja kuume jo parempaan suuntaan.. neljäs päivä saikkua menossa. Mutta multa jää pitkään ootettu työporukan kanssa järkätty risteily väliin. Lähtö ois pe-la välisenä yönä, mutta mun on sinne ihan turha lähtee puolikuntosena. Ette usko miten mua ottaa päähän. Ja nyt ois vapaa viikonloppukin niin menee sekin lepäillessä. Viimeksi olleen vapaaviikonlopunkin sairastin. Mun tuuri on nyt oikeesti sieltä pohjapäästä. 
Ehkä tää kuumekkin tuli ihan vaan sen takia et pysähtyisin hetkeksi.
Toivottavasti nyt paranen tästä ja löytyisi jotain ilonkin aihetta. 
Noh ensi kuussa on mun ja Jonin viides vuosipäivä. Silloin saadaan ainakin keksiä jotain kivaa ja unohtaa murheet hetkeksi.


Anteeksi tälläinen synkistely. Mutta kirjoitin just nyt siltä miltä tuntuu, enkä heitä tekopyhää jeejee settiä. Kyllä se iloinen Jenna tulee tännekin taas. Ei huolta. Tarviin vaan vähän aikaa.

-Jenna-

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

All about my hair tag

Heips,
 Sini haastoi mut tähän hiushaasteeseen ja munkin pitäis haastaa 11, mutta en rupee nyt haastaan itse ketään, joten tän voi mun puolesta tehdä kuka vaan :)
So here we go!

1. Milloin muutit hiusmalliasi ensimmäisen kerran?
Lapsena nyt tuli aina kasvatettua pitkä tukka ja kun se oli tarpeeksi pitkä niin kävin leikkuuttamassa sen kunnon potta polkkatukaksi. Mutta ehkä radikaalein muutos tapahtui kuudennella luokalla. Leikkuutin tosiaan mun paksusta pitkästä tukasta ihan poikatukan mittaisen pörrön. Ja taisin värjäyttää sen samalla uuteen uskoon. Se oli oikeesti hieno malli, mutta olin vielä niin lapsi ja muutenkin hiusten laittajana en ollut kummoinen. Eli jos oisin sitä osannut laittaa ja ollut ehkä vähän tai vähän enemmän vanhempi niin se ois ollu aika cool!

2. Milloin värjäsit tai raidoitit hiuksiasi ensimmäisen kerran?
Taisin olla neljännellä luokalla, kun mulle tehtiin dippilatvat! Mulla oli pitkä vaalea tukka ja pidin saparoita siihen aikaan ahkerasti.. mulla taitaa jossain olla tallessa kuva niistä hiuksista, muttei tällä koneella. Dipit oli semmoset viininpunaset ;D Mustanruskeita raitoja laitettiin sitten viidennellä. Ne oli kamalat näin jälkikäteen katottuna! Luokkakuvassa vielä..

3. Hiustuote, jota ilman et voisi elää?
Hoitoaine. Tarviiko tämä sen enempää selittelelyä? 

4. Hiustuote, jonka ostoa kadut?
Eipä tuu nyt heti mieleen.. !

5. Millaisiksi haluaisit värjätä hiuksesi?
Haluisin tän saman vaaleusasteen kuin nytkin, MUTTA ois kiva että viileät sävyt pysyisivät ilman ylläpitoa päässä... mutta eipä se ole mahdollista. Tuhkaisesta/helmiäisestä tykkään niin kovasti. Ylläpito on ainoo miinus. Pastellinvaaleenpunaset ois kans kiva testata. Oonhan jo periaatteessa testannukkin, mutta pysyi sen kaks pesua. Ihan hyvä toisaalta niin nyt tietää vähän suuntaa jos haluaisi kestolla laittaa.
pinterest
pinterest
6. Minkä hiustenhoitotuotteen haluaisit hankkia?
Kerastasen discipline sarjan jätettävän hoitoaineen. Voidemaisen tai suihkutettavan.


pinterest


7. Hiustuote, joka ei toiminut hiuksillasi?
Kms riisipuuterisuihke. Hyi. Piti tuoda rakennetta ja imeä kuivashampoon tapaan rasvaisuutta pois. Jätti sen sijaan valkoista kökkärettä tyven täyteen, joka rapis pois hartioille xD 

8. Mitä mieltä olet hiustenpidennyksistä?
En oo mitään mieltä oikeastaan. Jotkut saa ne istumaan itselleen oikein aidosti, luonnollisesti ja hienosti. Vastakohtana joillakin kamalan näköisiä suikaleita roikkuen sieltä täältä. Riippuu siis henkilöstä ja miten niitä hoitaa. Mutta ei mulla mitään niitä vastaan ole vaikkeivät ehkä ole paras vaihtoehto hiusten kasvun kannalta.

9. Hiustenhoitosääntö, jota hyvin harvoin noudatat?
Latvojen leikkuuttaminen säännöllisin väliajoin. Nyt oon tietty hoitanut homman kun oon leikannut polkkatukaksi kahteen kertaan lyhyeen aikaan. Mutta se siistiminen pitäis muistaa niin pysyy tukka hyvässä kunnossa ja kasvaa terveenä.

pinterest

10. Käytätkö vitamiineja hiustesi kunnon parantamiseksi? Ovatko ne auttaneet?
Joskus käytin biotiinia ja auttoi. Nyt en ole aikoihin syönyt vitamiineja hiuksia varten.

11. Kuka on hiusidolisi? 
 Rihannalla nyt kaikki hiustyylit näyttää hyvältä ja hän on rohkea vaihtamaan niitä.

pinterest.


-Jenna-

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Mun Syyshiusten ABC

Moikka, pamahdin kipeäksi ja nyt olikin oiva hetki tulla jakamaan juttuja tälle puolelle. Tänään ois vapaa päivä muutenkin niin ihan hyvä et tulin tänään kipeeks enkä kesken työpäivän. Kuumetta, älyttömän kipeä kurkku ja hikoiluttaa koko ajan. Hyi. 

Mutta siis! Aattelin tulla jakamaan mun tän hetkiset lemppari hiustuotteet syksylle.
Hiuspostaukset on nyt jääny vähemmälle, vaikka käsittelen hiuksia päivittäin sekä omia, että muitten :D Olen kuitenkin nyt ollut työelämässä JOPA (jos näin voi sanoa) puolivuotta! Ja olen tänä aikana oppinut tuotteista vaikka sun mitä ja kehittynyt parturi-kampaajana, että asiakaspalvelijana omasta mielestä jo huimasti.
Tässäpä siis mun hiuksille, että hiuspohjalle parhaat tuotteet tällä hetkellä. Voihan tästä joku saada vinkkiä omaankin hipiäänsä!


1. Lorealin muotoilutuotesarjasta nimeltä tecni art oon löytäny tosi hyvän fresh dust kuivashampoon. Pesen hiukset kolmen päivän välein niin toisena päivänä suihkutan tyvialueelle tän niin tulee tosi raikas fiilis. Tässä ei siis ole pitoa juuri ollenkaan eli tarkoitus on vain saada puhdas ja raikas tunne, sekä puhtaan näköiset hiukset vielä yhden pesukerran pidemmälle. Plussana vielä tässä on tosi hyvä tuoksu.

2. Wella enrich bouncy foam. Eli kiharavaahto. Niinä päivinä kun haluan jättää hiukset auki, enkä halua/ jaksa suoristaa tai kihartaa niin käytän hyödykseni omaa kiharaani tuomalla sen esiin tällä tuotteella. Puristan vaahtoa pari nokaretta, hieron kämmenien välissä ja nostelen/puristelen hiuksia latvoista ylöspäin. Kiharoista tulee erotellut, rennot ja pysyvät. Tää pitäis käyttö ohjeen mukaan laittaa kosteisiin hiuksiin ja kammata läpi ja antaa kuivua itsestään tai softerin avulla. Mutta mulle toimii oikein hyvin kuiviin hiuksiin rutistellen. Ei näillekään oo yhtä ja oikeeta käyttötapaa. Perään laitan monesti vielä joustavan pumppulakan kiinnittämään kiharat. 

3. KC:n Bio-Balancing Tonic. Eli hiuspohjaan jätettävä vesi. Laitan tän jokisen pesun jälkeen. Mulla on ollut jo yli vuoden tosi herkkä ja kireä+kuivakin hiuspohja. Tää ei itsessään ehkä riittäisi ilman mun kohta esiteltävää shampoota ja maskia. Mutta tää on se viimenen silaus pesun jälkeen. Jättää hiuspohjaan tosi viileän ja rauhoittavan tunteen. Tän hoitonesteen tehtävä on Tasapainottaa, ehkäistä hiustenlähtöä, edistää uusien hiusten kasvua, poistaa hilseen, talin ja kutinan sekä juurikin virkistää hiuspohjan pintaverenkiertoa. Ja voi käyttää päivittäin jos tarve vaatii. Oon kokeillu useita hiusvesiä, mutta tää on kyllä noussut kärkeen tähän mennessä.

4. Redken Frizz dismiss mask. Redkenhän on ensinnäkin sarjana hyvin laadukas ja sitä myöten aika hintava, mutta maksaa todellakin itsensä takaisin. Mun kaks lempisarjaa on kerastase ja redken. Töissä näitä tulee käytettyä asiakkaille pesupaikalla ja saadaan testata näitä myös itse.
Tämä Frizz dismiss on redkenin uusin kehittely shampoo + hoitoaineista. Siihen yhdistettiin entinen smooth lock ja real control. Josta tämä nykyinen on ns kompromissi niistä kahdesta :D
Mutta siis tämä maski poistaa hyvin tehokkaasti pörröisyyden hiuksista pois. Oli ne sitten hennot tai paksut, mutta pörröiset niin ongelma lähtee veks. Siksi tää onkin mulle ihan ykkönen! Käytän kerran viikossa tätä maskia istuen saunassa samaan aikaan. Tulee niiiin softit hiukset, että huhhuh. Parhaan tuloksen saa tietysti ensin pesemällä frizz dismiss shampoolla ja sitten maski perään ja vielä mahdollinen jätettävä hoitoaine samasta sarjasta. Niitäkin löytyy sihkutettava ja voidemainen.
Love it love it love it <3

5. TIGI Sugar shock Rakennesuihke. Periaatteessa siis sama kuin suolasuihke mutta sokerisuihke nimellä. Jos haluaa rennon pörröisen kiharapään tai suoremman missä on rakennetta niin tämä on loistava tuote siihen ja tuoksu on ihana, kuten melkein kaikissa tigin tuotteissa :P 

6. Redken scalp relief shoothing balance. Mahtava shampoo kireälle, kuivalle ja mahdollisesti punoittavalle hiuspohjalle. Pesee samalla hiukset hellävaraisesti. Hiuspohjasta tulee kosteutettu, rauhoittunut ja virkistynyt samalla kun hiuksista tulee kiiltävät, pehmeät ja ilmavat. Eli jos nuppia kiristää ja kutittaa niin tää on bueno. Tosiaan tuoksuu tommoselle eukalyptukselle ja jollekin mentholille. Se tekee sen viileyden.

7. Wella calm mask. Taas hiuspohjajuttuja! Eli tämä maski laitetaan shampoopesun jälkeen hiuspohjaan ja annetaan olla 5-10min. Vahvistaa samalla hiuksia. Oon tykänny tästäkin tosi paljon ja alan tosiaan huomata sen ettei hiuspohjaan enää satu ja kutina on poistunut, mutta tosiaan mulla on siihen vaivaan kolme tuotetta. En voi siis luvata, että pelkällä shampoolla tai pelkällä hiusvedellä lähtis ongelmat. Mun hiuspohja vaatii sen shampoon, hiuspohjamaskin ja hiusveden.

Varsinkin näin syksyllä talveakohti mennessä ne ongelmat alkavat usealla. Kannattaa siis ajoissa jo alkaa ehkäisemään niitä :)

8. BC repair rescua sealed ends. Tää tuote on mun kestosuosikki kesät talvet. Tää on esiintynyt jo useaan otteeseen mun blogissa :P Tää vaan yksinkertasesti tekee hiuksista niin pehmeät ja helposti selviävät ja kiiltävät. Purkki on tosi tylsä ja mitään sanomaton, mutta sen sisällä on kultaa!!!! Tästä en luovu ikinä. Laitetaan pyyhekuiviin hiuksiin ja kun antaa itsestää kuivua niin tulloo hyvä. Oijjoi.

Näin saatiin avattua näiden tuotteiden sisällöt. Suosittelen testaamaan jos yhtään kolahti itselle joku uusi tuote! Kerron myös lisää jos joku arveluttaa. Kysellä saa.

Sit muutama kosmetiikka extra


Bikbokissa oli ihania sävyjä kynslakoissa niin nappasin tommosen tumman harmaan mattalakan! Älysin myös ettei mulla oo oikein glitter lakkoja olemassa niin valitsin rimmeliltä tommosen vaaleanviolettikultahopean sävyisen. Olipa vaikeesti sanottu! Mutta tulee myös hieno laittaessa tuon harmaan pohjalle ja päälle tuota glitteriä.

Sitten oli etsinnöissä tahraamaton ja pysyvä huulipuna. Löysin rimmeliltä runsas pigmenttisen huulilakan. Ei tahraa vaatteita eikä jää juomalasiin jälkeä ja kyllä muuten pysyy. 16h pitäis pysyä. Se tässä ehkä miinus olikin kun yritin tuota poistaa! En saanut kaikkea kerralla pois ja piti seuraavana aamuna poistaa loput. Voihan kyse olla myös huonosta meikinpoistoaineesta, mutta siinä luki kyllä, että poistaa huulimeikin ja päläpälä. Mutta pigmenttiä on yyberisti ja toi valkonen puoli tossa patukassa on huulikiilto. Eli sen voi sispaista päälle jos haluaa. Näitä tais olla 4-5 eri sävyä.

Näinnikkäästi!

-Jenna-


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Mietteliäänä

Heippa kaikille!

Tässä tais tulla mun pisin tauko ikinä. Luulisin. Melkein kuukausi. Mä oon miettiny kovasti tätä mun blogia ja sen tarkotusta. Käyny ajatukset laidasta laitaan mutten oo päätynyt mihinkään. Mä tykkäisin blogata vaikka joka ikinen päivä jos mulla ois aikaa <3 Nyt ongelmana on tosiaan ollut ajan puutteellisuus, koska oon oikeesti ollut tosi kiireinen. Oon käyttäny sen ajan ystäviin, töihin ja valmennukseen. Blogi jää ihan viimeseks.. Mun pitäis nyt saada uutta puhtia tähän touhuun, mutta sitä ei tunnu mistään saatavan, kun aika on rajallinen kun mikä. Myös tietokone ongelmia on ollut. Rakastaisin kuvailla asuja ja postailla niitä, myös suosikkeja kuukausittain ja vaikka mitä. Tuntuu vaan liian raskaalta välillä tosissaan. Videoitakin tykkäisin tehdä. Musta tuntuu muutenkin, että mulla on elämässä semmonen ei kiinnosta vaihe menossa. Tuntuu vaan et haluis maata kotona ja vaan olla. Onko se tää syksy vai mikä??

Mä tiivistän nyt kuitenkin mun kuulumiset kuukaudelta. En varmaan saa mitenkään kerrottua enkä muistakaan. Mutta kuvat kertovat ehkä enemmän tässä vaiheessa.Puhelin matskua.


1. Ja 4. Kampaustestauksia. 2 ja 3 Mentiin mun synttärien jälkeisenä viikonloppuna syömään kamujen kanssa ja lahja niiltä oli mulle se et ne tarjos miun syömiset <3 Osasivat yllättää!


 Tukka lyheni vielä himpun lisää ja viihdyn tosi hyvin!


Tehtiin mun äipälle Jonin kanssa tommonen salmiakki leivos!
Pohjalla on murupohja, välissä salmiakkia ja päällä valkosuklaata!
Oli oikein hyvää ja vähän normaalista poikkeevaa! 

Aina niin ihanaa mustikkapiirakkaa<3 Samoilta kahvitteluilta. 


1. Emppua oli ihana nähdä <3 Välillä sitä unohtaa miten ihania ystäviä on ympärillä :3 Käytiin Keskustassa syömässä streetfoodia taikurissa. Oli hinta-laatu suhde kohdallaan, palvelu tosi mukavaa ja ystävällistä! Suosittelen. 
2. Oon shoppaillu jonkin verran. Ehkä kosmetiikkaa enemmän. Kynslakkoja muutaman, tuon kuvan topin, Aivan ihanan ylikokoisen kaulahuivin asos.com nettikaupasta ja just tein tilauksen sheinsidelle josta tilasin korvikset, ihanan rennon neulemekon ja pikkumustan. Eivät oo saapuneet vielä mutta odotan innolla!
3. Ollaan käyty Jonin Kanssa Sunnuntaisin pitkällä lenkillä ja juostu harjun portaita! Se on kyllä tehokasta. Ei reidet toimi yhtään, kun kuus kertaa ne juoksee. Alamäessä ei ns jarrut toimi, kun kramppaa vaan. Se on just hyvä fiilis, kun tietää et on tehny jotain! :D 

Eilen yönä oltiin Juhlimassa Helinän ja Eevan kakskymppisiä ja meillä oli kivaa, vaikka mä ja minna meinattiin vähän väsähtää. Yleensä kyllä jaksan, mutta niinkuin sanoin nyt on joku ihme syysväsy päällä.


Mä haluisin kuulla mitä mieltä lukijat on siitä, että pitää tämmösiä taukoja? 
Mä nyt en oo koskaan ollutkaan mikään päivittäinpostailija tyyppiä, mutta se 1-2 krt viikkoon ehdin ennen postailla niin nyt tahti on hidastunut reilusti. Pitäiskö tämmösen ihmisen pitää blogia ollenkaan vai kirjottaa just sillon kun on asiaa ja jaksamista? Kiinnostaako ketään siinä vaiheessa jos juttua tulee harvoin. Itselleni hoen kokoajan, että omaksi iloksi kirjoittelen, mutta kyllä sitä vähän kiinnostaa mitä muutkin on mieltä. Ootte silti pysyny lukijoina mikä on ihanaa nähdä ja lämmittää sydäntä omalla tavallaan :) Mehän ollaan vaan ihmisiä ja elämässä on vaiheita jolloin ei kaikki ihan mee niinkuin strömsöössä.

-Jenna-

maanantai 24. elokuuta 2015

KATSAUS OSTOSKASSEIHIN

Heii, lupailin Tallinnasta tullessa vilauttaa mitä olin ostoskasseihin hamstrannut sieltä.

Tässä siis katsaus :)

Sortsit / Pull&Bear

Neuletakki / NewYorker

 Hame / NewYorker

 Nahkatakki / Stradivarius

 T-paita / Bershka

Farkut / Bershka

Tennarit / Sportsdirect

 Crop Toppi / Bershka

Oli ihana päästä soppailemaan muihin kauppoihin, mitä suomesta ei löydy! Ostin myös yhden yöpuvun ja alusvaatteita. Olin kyllä tosi into piukeena, kun toinen toistaan ihanampia liikkeitä ja valikoimat oli toooosi laajat. Olinhan mä nyt aiemminkin Tallinnassa käynyt, mutta siitä on jo varmaan 5 vuotta ellei yli. Eli en muistanut sieltä paljoakaan. Bershka oli kyllä lemppari kauppa. Ei muissakaan vikaa ollut, mutta oli yksi ylitse muiden :)

Sitten vähän loppuun kesäfiilistelykuvasia rannalta :P
Onnistuivat ihan kivasti, otettu vielä puhelimella. Minttu oli ilmeiseti hyvä kuvaaja ! 
Toi tais olla lukiolaisten ym viimeinen kesälomapäivä. Pelattiin myöhään biitsiä ja sit alko tulla niin pimee ettei palloa nähnyt enää siinä vaiheessa niin ei kannattanut pelata enää :D



-Jenna-

torstai 20. elokuuta 2015

Synttärimeiningit

Moikka

Pidin tuossa tosiaan mun 19 wee päiviä oikeana syntymäpäivänä elikkä 15.8 joka oli sopivasti lauantai. Kivasti kokoontui porukkaa illan aikana ainakin käväsyn merkeissä jos ei muuten! Päivä'llä pyysin isovanhempia ja porukat kahveille. Illalla sitten tosiaan kamuset.
Tein jo perinteiseksi tullee banaani-juustokakun tarjottavaksi päivällä ja taiteilin luovasti banskusta tuon iän tuohon keskelle kakkua :P heh. Mutta tuo on kyllä himputin hyvän makunen kakku <3 siitä ei pääse yli eikä ympäri.


Sain pikkupläjän kortteja ja vihdoin meidän parvekkeelle vähän värinloistoa kukkien merkeissä! Nyt se ei oo niin karun näkönen. Ja näistä kukkasista pidän huolen !

Sitten lahjaksi sain sukulaisilta+porukoilta lahjakortin, jotta saan ostaa pyörän! Vihdoin. Onhan mulla jopo, mutta sillä joutuu vispaamaan niin kauheasti kun ei ole vaihteita. Hain pyörän eilen ja satulaa ei oltu nostettu mun korkeudelle niin pikkasenko oli rankkaa polkea töihin ihan nipussa xD huhhuh mikä hapotus reisissä.
Mutta tänään mamma kävi työkaverinsa kanssa nostamassa mun satulan, kun eihän mulla työkaluja ole. Kyllä muuten rullas hyvin! Vihdoin pääsen töihin mukavasti!

Muita lahjuksia sitten tässä alhaalla.


Velipojalta sain tabletin <3 Tässä yhdistyi siis valmistujaislahja, tuparilahja ja synttärilahja. Olen ollut tähän ihan supertyytyväinen. Akun kesto on ihan huikea ja muutenkin niin älyttömän kätevä vehje! Olen ikuisesti kiitollinen tästä ;)


Jonilta sain toivomani VS:n suihkeen ja vartalorasvan. Nää on niiiiin unelman tuoksuset! Sain inspiksen näihin kun haistoin kerran Helinän varastoista tätä kyseistä tuoksua niin huhhuh! En oo ihanampaa tuoksutellut! Toivottavasti muistan säästellen käyttää ettei heti lopu! :D

Sitten sain kamuilta suklaata, servettejä, skumppaa ja ihanat iittalan lyhtyset! Kiitos jokaiselle muistaneelle <3

Yöntullen jatkettiin meiltä keskustaan päin. Oli tosi kivaa siihen asti kunnes tanssilattialla reivatessa polvi päätti lähteä paikaltaan. Just niin mun tuuria. Eivät mene urheillessa, mutta kaikessa muussa arkisessa tai näköjään ei niinkään arkisessa. Jes jes. Siinä sitten kyykistelin kippurassa maassa ja kaverit kyseli mikä tuli. Ei siinä auttanut kun mennä istumaan ja hengailtiin vielä hetki. Kaverit jäi vielä reivaamaan ja mä lähdin Jonin ja yhden sen kamun kanssa meille päin. Syötiin vähän pizzaa joskus kolmelta yöllä ja jutskailtiin siihen asti kunnes tälle yhdelle saapui kyyti. Mutta muuten tosi kiva ilta ja yö ja kokonaisuus :D Mutta jäipähän jotain muistettavaa näistäkin synttäreistä. Pitänee polvituet laittaa baariinkin nykyään..


-Jenna-

tiistai 4. elokuuta 2015

VIHDOIN RIPAUS KESÄN MAKUA

Moikka!
Tänään heräililtiin Jonin kaa puol ysin maissa, oltiin yötä jonspan kotonakotona. Puol kahentoista jälkeen mentiin Tikikselle. Menin Helinän kanssa tekee pienten uutta ohjelmaa ja saatiin se hyvin oikeestaan valmiiksi! Sitten Menin auttaa Jonia keräämään mustikoita. Se oli tunnin keränny kauemmin sillä aikaa, kun me oltiin jumppailemassa. Hyvät apajat kyllä löydettiin. Pitäs mennä joku toine päivä uudestaan. Ja paremmilla housuilla! Olin juoksutrikoilla niin kaikki hyttysenpistot kyllä tuntui, kun niitä tuli ihan jatkuvasti ympärille inisemään. Kyllä on kutittanut koko päivän siitä lähtien..
Sitten käytiin mun kotonakotona syömässä ja oleskelemassa, jonka jälkeen ampastiin skoballa kohti Jyväskylää. Joni jäi tosin matkalla puuppolaan. Kyllä ollaan varmaan huvittavan näkönen pari skoban kyydissä.. Jaksaa ehkä hädin tuskin kakspäällä mennä 40 km/h ja takarengas lytyssä ymmämuuta mukavaa. Harmi kun auton ajamiseen ois kortti, muttei ole itse kulkupeliä. 
Sittenpä ihana Vilma tuli käymään ja lähti tossa vasta vähän kymmenen jälkeen pois. Käytiin näpsimässä kuvasia, kun keli oli vihdoinkin upea! 


Mitäs mieltä ootte kuvasista? :)

Tokavikassa kuvassa näkyy mun uus yritelmä pastellinvaaleenpunasesta tukasta. Oli jo enempi sinnepäin. 
Mutta siis oli ihanaaaaa nähä pitkästä aikaa vilmaa ja jutella taas vaikka ja mistä! Tää typy on huikee <3 Meillä synkkaa niin hyvin! That is why best friends are :)
Täytän reilun viikon päästä 19w. Hassua. Kylläpäs taas yksi vuosi meni nopsaan. Siellä taas näkee ihania ihmisiä ja pääsee pitää hauskaa! Cant wait :)

-Jenna-

torstai 30. heinäkuuta 2015

Tukka poikki & Tallinna

Moii
Tosiaan tuossa 2 viikkoa sitten leikkasin polkkatukan :) ja oon viihtyny hirmu hyvin! Ylttää salillakin ponnarille hyvin, kun laittaa päähän pari pientä semmosta kumista pantaa niin niskavillat pysyy hyvin. Se oli tyyliin mun suurin huoli, että yltääkö kiinni! :P


Siinä vähän ennen - jälkeen matskua. Kyllähän sitä karvaa lähti reilusti. Ja nyt on niin terveet hiukset. Myös paljon mielenkiintoisemmat, kuin roikkuvat tylsät ei minkäänmittaiset vanhat :D
Kyllä kesti tottua alkuun, kun polkan raja kutitti niskaa ja tukka loppui suihkussa kesken ym. Mutta vaihtelu virkistää oikeesti!
Ostin töistä muuten pastellinvaalenpunasen sävyttävän hoitoaineen. Käytin koko purkin koko päähän, mutta eipä tullut vaaleenpunasta, vaikka ois pitäny. Sinnetänne tuli raitoja. Hyvin taittoi kuitenkin lämpöä pois jos ei muuta! Aattelin laittaa sen colormask paint sarjan flamingopink sävytteen seuraavaks. Koska haluun kauheesti kokeilla pastellinvaaleenpunasta tukkaa!


Sittenpä sittenpä. Käytiin Iskän kaa Tallinnassa toissapäivänä, kun mulla sattu olee lauantaista tiistaihin vapaata. Lähettiin aamu kuudelta ajelee hesaan ja tultiin yöllä  ennen yhtä takaisin Jyväskylään. Ihanaa oli käydä shoppailee läpi bershka, stradivarius, newyorker ja pull&bear. Mä olin ihan into piukeena. Kyllähän sitä tuli osteltuakin vaikka ja mitä! Ihanaaa, materiaalionnellisuus <3
Teen varmaan jotain ostosesittelyä jos teitä kiinnostaa?


1. Toi laiva oli joku ulkomaalainen, ei siis tolla menty. Siellä oli kannella iso uima-allas, jonka yhteydes oli semmonen valtava kiipeilyseinä mistä pystyi ilmeisesti tiputtautumaan tonne altaaseen. Toinen laiva tuli kans missä oli kannella jäätävä taulutelkkari ja vaikka mitä hienouksia. Eipä oo suomen laivoilla tommosia xD
2. Voihan superalko.
3. Oli kauheesti autoja menossa laivaan myö mukaanlukien suomeen päin. Ja muutenkin porukkaa ihan sikana. Hyväkun mahtu johonki istumaan. Ja oli vielä tiistai. Outoa.
4. Tässä nyt mun ''pastellinpinkki'' tukka xd ei ihan tullu semmosta kun piti. Noh ainakin kivan kirkas.


Ja sit tän päivän asua. Kaikki muut on virosta paitsi pöksyt.
Neuletakki : NewYorker / Paita : Bershka / Boyfrendit : H&M / Tennarit: Sportsdirect

Siinä siis pieni osa Tallinnan ostoksista jo käytössä. Nää boyfrend farkut on kans tosi tuore löytö parin viikon takaa. Ette ikinä usko mistä tarkemmin H&M:ltä!! No lastenosastolta poikien puolelta koko 164 ;D Kävin kaikki jyväskylän liikkeet läpi naistenosastoilta, ja kaikissa boyfrendeissä oli sama ongelma. Reisistä liian tiukat ja lantiolta löysät. Muttakun vetäsin nää jalkaan nii johan pomppas! Ja hintaa vaan 24,95€ Olin/olen ikionnellinen. Aattelin et mä oon jotenki hassun mallinen, kun ei mistää liikkeestä löytynyt mitään. JC:ssäkin myyjä toi varmaan yli kymmenet farkut mulle muttei vaan istuneet mulle. Onneksi löysin nämä! Eli vinkkinä muillekin, käykää H&M:n poikien osastolla jos etitte tämmösiä! 
Aattelin et tekisin noihin vielä reikiä ite, mutten taia uskaltaa.
Hyvät ovat nuinkin!

-Jenna-

torstai 16. heinäkuuta 2015

ONE WORD, LOVELY!

Moikka!
Eilen oli ihana päivä Empun kanssa! Leikkasin sen hiukset eka ja sit lähettiin buffaan syömään kunnon mätöt :D! Mulla oli semmonen kuponki, jolla sai kaks buffaa yhteensä 14e niin mentiin nyt sit hyödyntää se. Oli ihana jutella kaikkee ja naurettiin kyyneleet silmissä ja käytiin aiheita läpi laidasta laitaan <3
Kävästiin buffan jälkeen satamassa yhillä, kun oli aika kiva keli. Satamassa hengailun jälkeen kierreltiin vielä hetki Jyväskylässä ja mentiin tsekkaa uuden Escapen aurinkoterassi. Oli ihan nice. Kyllä tuli vapaapäivä hyödynnettyä hyvin, mahtavassa seurassa ja ei se kelikään hullumpi ollut! :)

 


Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Meillä oli kivaa! Maistoin tuota hehkutettua vesimelonimehujäätä, mutta eipä se kummosta ollut ;D petyin vähän! 2e maksoin.. aijjaij, melkosta ryöstöä satamassa.
Pihikö? No onse mehujäästä paljon, marketista saa jonkun magnumin tyyliin siihen hintaan! 
Hahh en nyt ala enempää sitä surkuttelemaan! Huomenna aamuvuoroon, joten aika mennä iltatoimia kohti!

-Jenna-