sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Turussa

Heips :)

Tultiin Helinän kanssa eilen Turusta puol kymmenen aikoihin Jyväskylään. Minkä takia sitten käytiin Turussa niin meillä oli koulutus. Tosiaan vuoden ootin Helinää sieltä vaihdosta pois enkä kouluttautunut sillä aikaa ollenkaan, etten menisi Helinän ns ohi. Nyt ollaan taas vähän pätevämpiä valmentajia :) Tuomarikoulutuksia kohti sitten! 
Meillä oli kiva reissu ja älyttiin, että pisin matka mikä oltiin erossa tuolla reissulla oli ehkä 10 metriä, kun kävin junan vessassa! Mutta kestettiin toisiamme hienosti melkein kaksi päivää :D Kyllä loppumatkasta alkoi jo jutut mennä siihen suuntaan, että ollaan oltu liian kauan yhessä! hohhoijjaa mutta hauskaa oli!
En ymmärrä muuten miksi ihmeessä Turussa on niin miljoona heseä? Joka kulman takana melkein. Mehän jopa osattiin jo liikkua siellä ilman karttaa, kun niin monet kisat ja koulutukset on tullut käytyä juuri Turussa, että sitä alkaa oikeasti tuntea.
Oltiin Helinän serkulla yötä, josta oli matkaa vähän päälle 2km keskustaan.




Katsottiin illalla tuo morsianten sota elokuva,  joka sattui telkusta tulemaan ja oli hauska ja riehakas leffa! En ollut nähnyt tai edes kuullut aiemmin, mutta Helinä oli jo nähnyt moneen otteeseen.

Meillä oli junalla menomatkalla karkkia ja tulomatkalla uudet karkit ja vähän suolaistakin.. Ette voi uskoa, että tuon reissun aikana söin 900g karkkia!!! HYI olkoon oon ahne! en varmaan ikinä oo syöny noin paljoo karkkia noin lyhyessä ajassa! Kyllä Helinäkin söi, mutta varmaan puolet vähemmän. Mutta aika kului nopeemmin kun söi koko ajan, tiedän.. maailman huonoin tekosyy!! näätte varmaan että mulla on herkkumorkkis! hyhhyh Jenna.. Nyt sitten koitetaan ottaa tilanne haltuun ja herkutella kerran viikossa.
Mutta kaikin puolin hauska ja ennen kaikkea hyödyllinen reissu. Kevät kaudella sitten taas yksi koulutus lisää. Ei siitä sitten sen enempää :)

Viimeksi laitoin, että ois tulossa tukkajuttuja mutta ei tullutkaan vielä! Eikä ne nyt ole mitään kummoisia, mutta kuitenkin!  Ehkä tukka fiilistelyjä enempi :)

-Jenna-

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Perinteiset syksykuvatsembalot

Heii :)
Ajattelin jakaa tänne mun ja Vilman ottamia kuvia viime viikonlopulta. Mentiin meidän tavallisimpaan kuvauspaikkaan, jossa syksyisin kuvaillaan koska siellä on niin mielettömän syksyisen näköistä ja nätit värit!
Talvella me ei ikinä olla varmaan pihalla kuvailtu, kun ei vaan yksinkertaisesti tarkene. Voishan sitä kokeilla, mutta tuskaista varmaan ois ja kamera varmaan menis pakkasesta jökkiin.


Mutta mun mielestä kuvat onnistuivat molempien osalta hyvin ja otoksia tuli taas otettua sallittua enemmän kameran muistikortille.. 
Tonne kajasti ihanasti puiden välistä valo mikä toi kuviin kivaa fiilistä :) 
Tää postaus oli tällä kertaa nyt kuvapainotteinen, muutama tukkajuttu tulossa sitten ens kerralla! 

-Jenna-

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kiireen keskelläkin ehtii

Huhhuh ja heipodei kaikille!
Onpas ollut taas tekemistä. Rankka viikko onneksi päätyi rauhalliseen löhö viikonloppuun <3 Vein tänään kirpparille ison kasan tavaraa. Vaatteita pääosin. Pitää taas käydä siivoilemassa ja järkkäilemässä pöytää viikon aikana ettei ihan kaatopaikalle näytä. Toivottavasti tulisi voittoa suht paljon ja vaatteet menis kaupaksi. Viimeksi ainakin tuli ihan hyvin myydyksi. 


1. Oon innostunut kynsien näpertämisestä yhä ja ruusukynnet on nyt lemppari juttu! Pitäs olla vaan lisää lakkoja, tuntuu ettei ole sopivia värejä keskenään.
2. Käytiin Janikan kanssa Amarillossa syömässä ilmaset ranskalaiset lisädipillä, kun sain synttärilahjaksi S-kortin omistajana lipukkeita sinne tänne ja viimeinen voimassaolopäivä oli viime maananttaina niin pitihän ilmaset ruuat hyödyntää! :)
3. 2 viikkoa sitten juhlittiin Helinän synttäreitä. Aloiteltiin Helinällä ja illempana lähdettiin baariin. Meillä oli kiva ilta <3 En ole muistanut vaan mainita näistä synttäreistä mitään, vaikka olenkin postaillut kahden viikon aikana.


Tässä oli meidän lahja, toi kruunu oli kans meiltä mikä on Helinän päässä :) Täytti siis 19. Voihan vanhus <3 Helinä on ihan muumifani ja keräilee muumiastioita ja rakastaa salmiakkia niin ostettiin melkein kilo salmiakkia.


1+2: Taide-ja kulttuurikurssin vika tehtävä oli kuvata jotain tietyistä aiheista niin mä valitsin vanhat+julkiset rakennukset. Näissä kuvissa on yks autioitunut koulu täältä meidän kylältä ja tuli kyllä nostalginen olo tuota kuvatessa ja tepastellessa koulun pihalla, koska itse aloitin koulun aikanaan tuossa koulussa. Kerkesin käydä vain eppuluokan, kunnes koulu oli niin homeessa että sieltä piti lähteä. Tuo on rakennettu 1943. Porukat käyneet koko ala asteensa tuolla. Huomaatte varmaan, että oikeassa alakulmassa koulun ikkunassa on valot. Siellä asui joku. En ymmärrä kuka uskaltaa asua vanhassa homeisessa koulussa. HUI!

3. Ai että olin ilonen kun pääsin 2 viikon sairastelujen jälkeen salille + voimistelemaan. Oli niin kamala olla vaan tekemättä mitään. 

 
Kipeänä tuli juotuo raikkaita smoothieita. Pitäisi useammin tehdä. Kuitenkin loppujenlopuksi niin helppo ja vaivaton juttu. Ja superhyvää lisäksi! Mansikka+banaani on kyllä ollut aina suosikki kaikista kokeiluista huolimatta. Toimii vaan niin buenosti. Maitorahkaa, maitoa, mansikoita ja banaania namii! :P
Eilen värjäsin mun tyven. 7 viikkoa kestin jopa! :D Blondi on siitä pyllystä, kun tyvikasvu tulee niin selkeästi esille. Kun hiukset ovat kiinni ja on tyvikasvua niin se näyttää kivalle mutta kun on auki niin nöyyy! Mutta muuten tykkään tästä vaaleesta paljon!

Jakso vaihtuu kohta ja nyt kun on tottunut 3-5 tunnin päiviin niin nyt läjähtääkin 6-8 tunnin päivät eteen, kun alkaa taas asiakaspalvelut ja ns normi koulu tän attojakson jälkeen. Kestää taas varmaan totutella hetki noin pitkiin päiviin, mutta on niistä ennenkin selvitty. 
 

Ideoita ja ehdotuksia postauksiin otan vastaan milloin vaan!

-Jenna-

torstai 11. syyskuuta 2014

Syksyisiä kollaaseja

Tässä vähän syksyä fiilistellen kokosin asuja ja liitin niihin myös vaatteita joita itse omistan, jotta näkisin mikä niiden kanssa kävisi :) Tänään oli kyllä melkein kesäinen päivä, että nämä vaatteet menee vähän talvisiksi verrattuna näihin säihin! Mutta kylmä tulee kumminkin jossain vaiheessa!

1.



7




2.
8



3.
6

4. 

9

Lempparivärit tällä hetkellä vaatteissa baby blue, beige ja vaaleanpunainen ;) ja kestosuosikki harmaa meitsillä! Ruusukultakelloa olen edelleen etsimässä. Ovat vaan aika hinnakkaita.. Ton adidaksen takin hankin vielä jokunen päivä! Tai joululahjaksi vois pyytää :)

Tää oli super pikapika! Mielipiteitä saa jaella ja lemppareita!

-Jenna-

tiistai 9. syyskuuta 2014

10, 9, 8......1 ? asiaa minusta

Heips :)
Sairastuin uudelleen lauantain treenien jälkeen ja tässä sitä nyt ollaan taas räkäsenä+tukkosena sohvan pohjalla. Perjantaina kerkesin jo käydä koulussa, mutta eipä sinne ollut tänään menemistä.

Noh pää aihe kuitenkin tänään on tässä: 

10 asiaa itsestäni.
 Koitan laittaa sellaisia mitkä eivät ole päivän selviä tai mitä en ole aiemmin kertonut. Joskus vuosi sitten tai vajaat taisin tehdä sen 37 faktaa itsestäni postauksen, missä tuli päivän selviä asioita ja taasen niitä vähän odottamattomampia asioita. Noh koitetaan.

1. Aina kun pesen hampaat en voi seisoa siinä vessan peilin edessä ja harjata+töllöttää itseäni peilistä. Lähden aina kävelemään vähintään omaan huoneeseen tai olkkariin, mutta en tykkää pestä hampaita paikallaan.

2. Mulla on pakkomielle peilata. Mulla ei kuitenkaan ole ikinä mitään peiliä mukana koulussa ym. Tässä kun hiusalalla ollaan niin peilejähän on joka puolella! Nyt kuitenkin on ollut tyhjän oloista, kun on attojakso, eikä peilin peiliä missään! Joutuu peilaamaan luokan lasiovista tai jostain rappukäytävän lasiaidasta vai miksä niitä sanotaan :D

3. Koulun ruokalassa mulla on pakkomielle porkkanoihin! Siellä on aina sellasia niinkun porkkanapaloja leikattu valmiiks niin mä otan niitä joka ikinen kerta kun ollaan syömässä. Siis ihan aina.

4. Mun on ladattava mun puhelinta joka yö. Vaikka oiskin kulunut vaan 30% akkua niin se vaan on ladattava yöllä täyteen. 

5.  Mun aamurutiinijärkkä on pysynyt samana varmaan kasi luokasta asti. Herään, meen vessaan, puen (saatan vaihtaa vaatteet moneen kertaan), meikkaan, laitan hiukset, lisään asusteet, syön aamupalan, petaan sängyn, pesen hampaat ja lähden pysäkille. Ja bussissa ei pärjää ilman musiikkia <3


6. Musiikista vielä sen verran. Alan aina miettimään kuunnellessani joitain biisejä, jotain hienoa koreografiaa ja nään sen mielessäni. Joitakin on tullut toteutettua joskus Helinän kanssa. Ja monesti, kun saa jonkun mahtavan koreografia idiksen niin heti laittaa viestiä Helinälle ja kertoo idiksen tai sitten seuraavan kerran kun nähdään niin jaetaan toisillemme idiksiä ja mietitään miten se toteutettaisiin ja miten jostakin kuviosta vois siirtyä toiseen mageella tavalla ym. Se on parasta, jos meillä molemmilla on hyvä inspiraatiopäivä ja saadaan kerralla yli puolet ohjelmasta tehtyä! Nyt on tietty vähän eri tilanne, kun pikkuvoimistelijat kuvioissa niin ei voi käyttää luovuutta niinkään paljoa ohjelmissa. Odotetaan kasvua ja kehitystä!

7. En osaa käyttää korkokenkiä. Tykkäisin ihan älytömästi käyttää, mutta aina kun oon saanut ne jalkaan niin hetken kuluttua vaihdan ne mataliin kenkiin sen takia, että en tunne oloani kotoisaksi niin pitkänä. Aina sama homma. Oli sitten juhlat tai arki niin en osaa käyttää.

8. Mulla tulee usein sellanen olo, kun juttelen jonkun kanssa wapissa tai missä vaan missä vois käyttää hymiöitä mut jos toinen ei laitakkaan mitään hymiötä niin tuntuu, että se ois vihanen tai suuttunut jostakin mulle! Tiedän, että se on ihan väärä luulo useimmiten mutta aina tulee se olo, että mitäs mä nyt oon tehny? Ja sama jos itte oon kiireinen ja vastaan vaan nopsaa ja unohan hymiön niin tulee se fiilis, että nyt se luulee et oon sille äksy tai jotain :D kuitenkin ehkä hiffasitte mitä tarkotan? sellane tyly on mun mielestä vastaus ilman hymiöitä.

9. Säilytän mun lompakossa vaikka mitä muuta kuin rahaa+kortteja :D vois ehkä keksiä muulle krääsälle muun paikan kun lompakon, kun se aina pursuaa yli noista tilpehööreistä!

10. Olen lyhyt vihainen. En jaksa olla ihmisille vihainen, vaikka olisi riidan aiheuttanut mikä vaan. Vältän riitelyä kaikin keinoin ja koitan kääntää tilanteen positiiviseksi. Monet sanovatkin aina, että ei sun kanssa sais kyllä riitaa aikaseks millään. Koska musta riitely on pidemmän päälle turhaa ja kukaan ei hyödy siitä millään tavalla.

Seuraavaksi 9 asiaa, joita inhoan

1. Bussikuskien asiakaspalvelutaidottomuutta.
2. Sadetta
3. Seiti kalaa
4. Ihmisiä, jotka käyttävät urheiluvaatteita mutta eivät urheile.
5. Mässyttämistä
6. Jos moikkaa jollekin ja hän ei moikkaa takaisin
7. Ylipirteyttä
8. Välinpitämättömyyttä
9. Ihmisiä, jotka yrittävät olla jotain muuta kuin omia itsejään.


8 tärkeintä asiaa minulle

1. Joni tietysti ♥
2. Kaikki ystävät
3. Terveys
4. Läheiset
5. Positiivisuus
6. Koti
7. Liikunnallisuus
8. Luottamus



7 maata joissa haluaisin käydä:

1. Ranska, se on aina muhinut mielessä suht nuoresta asti.
2. Portugali. Porukat kävivät joskus vuosia sitten ja sen jälkeen olen itsekin haaveillut portugalin matkasta.
3. Kreikka. Tuntuu että niin moni tuttu on käynyt kreikassa ja kehunut. Pitäisi itsekin päästä katsastamaan!
4. Italia. Muotia, muotia ja ihania vaateliikkeitä! paikallinen ruoka kiinnostaa myös
Tahdon!
5. Jenkit. Ois vaan kiva käydä sen suuruuden takia ja julkkisten ja tunnettujen paikkojen takia.
6. Englanti, ihan vaan se takia, että siellä on kaikkea vanhaa ja koko peruskoulu puhuttu englannista ja nähtävyyksistä ym. niin oishan siellä kiva oikeasti käydäkin.
7. Espanjassa tahdon käydä uudestaan <3!



6 esinettä/asiaa

1. Puhelin, en osaisi elää ilman sitä
2. Kamera, ilman sitä ei voisi ikuistaa mitään hetkiä eikä blogikaan näyttäisi miltään ilman kuvia.
3. Tietokone. En pärjäisi ilman. Miten mä bloggaisin? ;)
4. Sänky. Tärkein asia huoneessani. En oikeen muuta siellä tee kuin nuku.
5. Peili. Selitinkin jo ylempänä ;)
6. Vaatteet. No juu onhan ne tärkeitä ja ihania. Jos pitäis lähteä autiolle saarelle ja valita muutama asia niin kyllä mä vaattet ottasin mukaan.

5 Biisiä
Nää biisit ei välttämättä oo sellasia mitä kuuntelisin aina, vaan sellasia, mitkä on mulle jollain tapaa tärkeitä tai herättää ihania muistoja

1. Eminem - Not afraid
2. K'naan - waving flag
3. Yön polte - tyttö sinä olet meritähti
4. Mc-mane - yksi rakkaus
5. Birdy - skinny love

Nää kaikki biisit liittyy siis mun johonkin elämänvaiheeseen. Kaikki on jo aika vanhoja, mutta sitä suuremmalla syyllä noista kaikista tulee sellanen tietty olo, kun kuulee noista jonkun. Joskus rupee melkein itkettämään ja joskus naurattamaan, mutta noissa biiseissä on paljon muistoja <3


4 toivetta

1. Perhe. Se on varma juttu.
2. Työ. Musta on tärkeää, että käydään töissä ja saadaan siitä palkkaa, jolla eletään. En siis ole sossutukien kannattaja.
3. Onnelisuus. Ei varmaan vaadi selittelyjä :)
4. Terveys. Ois suurin toive varmaan pysyä niin pitkään terveenä kuin mahdollista. Melkein kaikkihan sairastuu jossain vaiheessa johonkin. Viimeistään vanhana.


3 elämänohjetta

1. Synkimmänkin pilven takaa pilkottaa ennen pitkää aurinko
2.  Ole toisille sellainen kuin toivoisit itsellesi oltavan.
3. Periksi ei anneta ja asenne ratkaisee.


2 lempisarjaa
Pakko myöntää etten seuraa kuin yhtä sarjaa tällä hetkellä, mutta toiseksi laitan sitten sarjan, jota seurasin joskus


1. Salkkarit ehdottomasti!
2. Glee oli joskus ihan paras kun se oli vasta tullut :P

1 salaisuus

Nyt tämä kohta jää tyhjäksi. Ei mulla oo mitään salaisuuksia valitettavasti :D

Mitäs tykkäsitte tästä 10-1 asiaa minusta?
Voin kertoa, että tähän meni pirusti aikaa ja päätä melkeen särkee, kun joutui kunnolla miettimään!
Huhhuh.
Postauksen kaikki kuvat ovat Pinterestistä.

-Jenna-




tiistai 2. syyskuuta 2014

Flunssaa+hammasongelmia

Moikka!
Täällä kirjoittelee juuri kipeäksi tulossa oleva bloggaaja :( voiko noin ees sanoa? No mutta joo siis istun tässä kahet housut päällekäin, mun paksuin neule päällä, sen neuleen päällä karvainen aamutakki, villasukat jalassa ja huivi kaulassa. Ja palelee. Joka ikinen syksy tulen viimeistään syyskuussa kipeäksi, vaikka kuinka yrittäisi pysyä terveenä. Ottaa ihan älyttömästi päähän tämmönen. Jään koulussa jälkeen, en pääse treeneihin enkä salille enkä valmentamaan. NICE.
Siksi ehdinkin tänään tulla postaamaan, en olisi ehtinyt jos oisin terve. Puhuin just koulussa kaverin kanssa siitä, että tuleeko paineita jos ei ole esim viikkoon ehtinyt postata. Kyllä mulle vähän meinaa tulla, mutta koitan olla ottamatta turhaa stressiä siitä, kun tekemistä riittää muutenkin. Kirjoitan silloin kun on aihetta ja aikaa :) Tämäkin viikon tauko tuntui kamalan pitkältä, joku mut tänne kuitenkin aina vetää kirjoittamaan. Motivaatio?  Innostusta on ihan hirveesti, mutta aika on kortilla ja aiheetkin välillä. Mulle voi ihan aina tulla ehottelemaan aiheita vaikkei postaus liittyisikään siihen.

Nyt en tiedä mistä aloittaisin, kun tuntuu että on hirveästi tapahtunut kaikkea vaikkei todellisuudessa varmaan normaalia kummempaa mun arkea.


Käytiin viime perjantaina Emilian kanssa muotipäivillä/muodin yössä Jyväskylän keskustassa. Oli näytöksiä ja kaupat auki myöhään ym ohjelmaa. Käytiin coffarissa juomassa ilmaset vapaavalintaiset kahvit, kun mulla oli sellanen kuponki jolla sai ilmasia kolme. Otettiin yks tee, marianne kahvi ja vanilja latte. Namm <3
Keskustasta mentiin sitten Emilialle yöksi, Vilma tuli kans illaksi käymään. Katsottiin Millers leffa, mikä oli tosi hyvä. Syötiin liikaa herkkuja.. ja juteltiin kaamiasti. Oli oikein mukava päivä <3

Mallailin itselleni otsatukkaa yhellä peruukilla :D ei sovi yhtään! Näytän niinkun viis vuotta nuoremmalle! hui.
Ja vasemman alakulman kuvassa olen just lähdössä Jonin siskontytön 2v synttäreille. Nyt ei tullut syötyä liikaa, vaikka olikin ihanan superhyvät pöperöt! opin ehkä jotain viime kakkukesteiltä.

Muotipäiviltä lähti vain kaksi juttua mukaan: 

Oishan siellä ollut vaikka mitä, varsinkin bikbokissa, mutta hillitsin itseni kerrankin!
Kuvasin nyt myös takin, josta selitin hetki sitten+huivin jonka takin ostaja sai -20%


Näillä pärjää ainakin alkutalven, ennenkö paukkupakkaset tulevat.

Keräsin myös marjoja äipän kanssa toissapäivänä meidän takapihalta. Jos tekee mieli karkkia ja tietää että tulis ''morkkis'' karkkien jälkeen niin marjat on niin hyvä vaihtoehto! Mä ainakin tykkään hirveästi karviaisista niin noi on sitä hyvää naposteltavaa :)


Mulle on tulossa aika varmasti viisaudenhampaat molemmille puolille alas.. vaikee syyä mitään ja kolottaa kauheesti :( hyvin menee, kun flunssa pukkaa ja viisauden hampaat, jotka tappaa mut.. Hampaista puheen ollen. Mähän en oo koskaan tykännyt mun hampaista. En ikinä julkaise itsestäni kuvaa, jossa hymyilisin suoraan kaikki hampaat kameraan. Aina vasen puoli edellä kuvissa, koska siitä kulmasta hampaat näyttää SUHT normaaleilta. Kaverit on aina silleen: ne on persoonalliset ja ei niihin kiinnitä huomiota! en tosiaan oo samaa mieltä. En oo koskaan ollu. Rupesinkin miettimään, että paljonkohan tulisi maksamaan mun oikeelle puolelle etuhampaan viereisen hampaan uudelleen tekeminen tai ns täyttäminen. Nykyäänkin peittelen mun naurua, kun ei tunnu yhtään hyvälle :( Rakokin etuhampaiden välissä häiritsee jonkin verran.. Kumpa sitä oppisi hyväksymään purukalustonsa niin pääsis halvalla. Mutta eihän tässä olla kun koko elämä näitä vihattu. Saa nähdä mitä teen.
Nyt kuitenkin teen sen, että julkaisen kuvan mun ''nauruhymystä'' oli kyllä melkonen kynnys laittaa toi kuva. Mutta eikös pelot kannata selättää ainakin jossain vaiheessa?

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11005849/?claim=q4cvdpufzqh">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>


-Jenna-