perjantai 28. maaliskuuta 2014

Tukkajuttuja

Huuhhuh se ois taas viikko takana ja viikonloppu edessä <3
Onneks pihalla on ollut noin ihastuttava keli muutamana päivänä! siitä saa ihan erilaista energiaa päiviin. Ei masenna eikä palella ja on oikeasti mukava tuntea lämpöä pitkästä aikaa.
Mulla ois aika paljon tukkajuttuja. Tai no paljon ja paljon mutta kuitenkin!
Ekanakin värjättiin mun tyvi ja oon niin älyttömän tyytyväinen, näyttää et koko tukka ois vaalentunu kauheesti ja ostin myös parhaaan hopeashampoon ikinä!


Tehtiin siis ekaa kertaa mun tukkaan vaalennusaineella tyvi, ja ei ois voinu parempi tulla!Huono puoli oli
vaikuttaessa kirvely ja se että aine lämpeni. Kun käden laittoi 10cm päähän päästä niin hohkasi kuumaa. Mutta ei hiuspohja auennut tai mitään sellaista.


Nyt voin sanoa olevani blondi :D en ole viitsinyt sitä sanaa käyttää kun tukkani on aina vähän sinne päin ollut.
En ole oikein minkäänlaisia asukuvia saanut aikaiseksi kun aamuisin kiire ja iltapäivisin kiire :D joten peilinkautta näpsästynä saa nyt kelvata ja hyvin olin sukatkin tuona päivänä valinnut..


Tänään lähdin sitten kouluun mun lemppari kiharoilla eli ilman rautaa/lömpöä :) tykkään niin noista, kun aamulla vaan avaa pötkelöt niin on hyvä tukka.


Sitten duunasin eilen Minnan tukkaa ja tehtiin sille tumma tyvi ja vaalea latva. Piti korjata vähän tyveä, kun raja töksähti ensimmäisen värjäyksen jälkeen, mutta saatiin siitä oikein hyvä! Mutta Minnan pidennyksissä oli pikkasen enemmän hommaa.. Ekanakin pidennyksistähän ei koksaan tiedä mikä niiden alkuperäinen/paljastuva pikmentti on kun tekee värinpoiston.. Noh minnan pidennykset olivat vaaleat, mutta väärän sävyiset ja yhden asteen liian tummat omaan tukkaan. Noh, minä tein niihin eilen värinpoiston johon meni aikaa..


Tässä näyttävät ehkä vähän oransseilta. Mutta lopputuloksena olikin ihan helmiäisen sanoisinko vaaleanpunaiset.. tässä tämä huomataan kun ruvetaan pidennysten kanssa säätämään. Kaveritkin on niiden kanssa säätäneet ja harvemmin koskaan tullut kerralla hyvät.. Noh jätin nuo sitten koululle ja tänään aamu kahdeksalta laitoin noihinkin tyveen tumman ja latvaan kahta kultaisen sävyä ja pesun jälkeen vielä hunaja colormaskin. Ei.. väri muuttui todella vähän ja vaalea latva jäi vieläkin kylmän väriseksi. Mulla meinas mennä järki. Koko loppupäivän v*tutti ja jotenki vaan ärsytti kun noista pidennyksistä ei ikinä tiiä. Sovittiin sit minnan kans et ei nyt kosketa niihin vähään aikaan, vaan vasta sitten kun hän on niitä laittamassa päähän. Hirvee työ ja ei tulosta, tosi kiva.

Koitan nyt päästä tuosta ''yli'' vaikka harmittaakin ihan hirveesti.
Noh tänään sitten loppupäivästä tehtiin kampauksia ja Janika teki mulle tosikivan kiharapilvi kampauksen kolmella letillä :)


Tää on mulla tällähetkelläkin päässä :P tykkään tosipaljon <3
Toivotaan että pysyy koko loppupäivän, en raaskisi purkaa kun on niin hieno :)

Laitanpa vielä vikan tukkajutun, nimittäin treenattiin nyt niitä omavalitsemia kevään 2014 trendikkäitä leikkauksia ja tehtiin ne harjoituspäihin. Noihin on vaikee leikata, kun hius on niin jäykkää ja istutettu tiettyyn asentoon. Mutta oon tosi tyytyväinen lopputulokseen. Ton saa vaikka miten ns pystyyn tai tolleen siistimmin ja ton etutukankin vois tosta halutessaan heittää taaksepäin ym.


No olihan mulla aika paljon tukkajuttuja kerralla! :)

Oon nyt kans pyrkinyt urheileen 5-6 kertaa viikossa ja viimeviikolla tuli 6 kertaa täyteen ja tällä viikolla luultavasti 5. Mutta olen kyllä ollut paljon energisempi kun ottanut myös lenkit mukaan salin ohelle. Talvella en viitsinyt juosta kun oli liukasta ja kylmää. Mutta yleensä aina keväisin/syksyisin/kesäisin olen juossut ja kun siihen pääsee kiinni niin on kyllä mukava fiilis jokaisen lenkin jälkeen!
Eli suurinpiirtein 3krt lenkki ja 3krt sali tai 2krt lenkki ja 3krt sali.
Kerrankin sain pylly/reisi treenin tuntumaan enemmäksi kuin yhdeksi päiväksi salin jälkeen, oon tyytyväinen! :D


Ehkä saitte mun pärstästä tästä postauksesta tarpeeksi :D! harvoin sitä tulee tungettua nuin paljon.
Hyvät viikonloput :)!

-Jenna-

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Keksikää itse

Heips
Tässä vietän rentoa sunnuntaita, treenit kävin vetämässä kolmelta, mutta ei se mua mitenkään rasita et lasken sen tähän rentoiluun :) Tytöillä on tän kauden ekat kisat kolmen viikon päästä vaajakoskella ja ollaan jo ihan kisafiiliksissä! Jännittää jo etukäteen, kun muistaa miten itsekin aina jännitti siellä verhon takana ja siellä tuntui aina siltä, että sydän pomppaa kurkkuun :D 
Mutta hyvin keretään vielä valmistua kolme viikkoa!

Asiasta toiseen sain vihdoin hommattua uudet lenkkarit! Voitteko kuvitella, että lenkkarit on lukenu mun ostoslistalla vuoden :D Nyt sitten vihdoin repäsin ja ostin uudet noiden vanhojen, kuluneiden ja painavien tossujen tilalle.

Nui on niin pirtsakat ja tooosi kevyet ja käy mun pinkkimustaan juoksutakkiinki vielä ;) 
En vaan vielä oo viittiny testata, kun on niin kuraiset kelit etteivät ihan heti menisi ruskeiksi.

Ostin myös tukusta hiuspohjan seerumin, kun pää kutiaa ja tukkaa irtoaa entistä enemmän ja hiuspohja on vähän punoittava ja tosi herkkä ollut jo jonkun aikaa. Oon kerennyt käyttää sitä kolme kertaa ja heti on helpottanut. Varsinkin punoitus on laskenut, mutta hiusta lähtee tietty vielä ihan yhtä paljon. Eihän mikään vaikuta niin nopeasti

Uskon, että käytön edetessä ja kesän tullessa hiuspohja voi paremmin ja tuloksia on nähtävissä :)
Ei jätä hiuksia rasvaiseksi, raikas mentholinen tuoksu ja viilentävä vaikutus.

Laitan vielä omaa pärstää tähän loppuun, kun Vilman kanssa käytiin kuvailemasssa eilen.
Fb profiilikuvan olin viimeksi vaihtanut ennen joulua xd ei ole ollut oikeen onnistuneita otoksia nähtävästi sillä välillä.




En itse tykkää laittaa enää blogiini pystyssä olevia kuvia, koska jos niistä haluaa yhtä leveät kuin vaaka kuvista niin niistä tulee ihan valtavan valtavia.. Mutta laitoin nyt sitten kuitenkin tälläkertaa. Älkää antako häiritä. 
Mulla ei itseasiassa nyt ollut oikeen asiaa, kun ton viime höpötyspostauksen jälkeen ei ole oikeastaan mitään tapahtunut.
Huomenna ois taas startattava uus viikko, jaksamisia!
 Ajattelin vielä lenkille lähteä kohta :P

-Jenna-

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Mitä minulle kuuluu? Ja leikkausmalli haussa!

Moikkis :)!
Täällä on taas kiireinen tyttönen ruudun toisella puolella!
Voisin vähän kertoa mitä mulle kuuluu ja mitä kaikkea pientä ja suurta on vähän päälle viikossa tapahtunut.
Mistähän nyt aloittaisin.
No vaikka siitä, kun tasan viikko sitten tiistaina olin Rebekan kanssa assistenttina (assarina) laajavuoren rantasipi hotellissa valmistelemassa KC:n trendinäytöstä, jonka aiheena oli siis kevään leikkaustrendit 2014. Koko kouluttaja poppoo ja mallit tulivat 30 min myöhässä, mutta sitten ruvettiinkin suoraan hommiin. Mulle iskettiin vaan väri puteli käteen ja sanottiin, että laita tuohon (osoitti siis yhden  mallin päätä) ja minähän sitten laitoin ja ei ollut hajuakaan mitä siinä purkissa oli eikä mallikaan tiennyt :D mutta kaikki tuonne tulleet mallit olivat valmiita mihinkä tahansa muutokseen. Siinä sitten leviteltiin ja pestiin värejä ja käytiin syömässä kaikki yhtä aikaa siellä rantasipin ravintolassa. Illemmasta kuuden aikaan,  kun näytös alkoi niin meidän koko luokka tuli katsomaan aikaansaannoksia ja uusia leikkauksia, joita aloimmekin itseasiassa tänään työstämään koulussa. Tähän väliin HUOM! tarvitsen leikkaus mallin 1.4 tarkoituksena toteuttaa joku omavalintainen kevään trendileikkaus. Mä valitsin sellasen lyhkäsen toispuoleisen. Oikealta puolelta pitkä ja vasemmalta lyhyt malli. Mutta yleisvaikutelma siis lyhyt. Eli jos kiinnostaa kysy lisää kommenttiboksissa. Leikkaus on ilmainen ja värikin vain ainekustannuksilla! Varsinkin jos olet Jyväskylän seudulla niin tule ihmeessä! Leikkaus suoritetaan Ammattiopistolla. 

Viimeviikolla meillä oli koulussa laser kouluttaja, joka opetti laaser koneen toimintaperiaatteen ja hoitomenetelmät. Sillä voi siis hoitaa monen monia päänahan ongelmia. Jopa psoriasista. Mutta mulle sillä hoidettii pituudet. Ja oli muuten sairaan hyvä. Pestiin eka siihen koneeseen käyvällä shampoolla ja laitettiin sitten siihen käyvää hoitoainetta ja sitten 15 minuutiksi siihen pömpeliin vaikuttamaan ja tadaa! sulki tosi tehokkaasti hiusta ja latvoja ja tuli het puolet sileemmät hiukset! Suosittelen. 
Ja tänään sitten oli ensimmäisen kerran intialaista päähierontaa, mutta itse en ehtinyt kuin hartioiden hieronnan tehdä kaksi kertaa, kun oli jo lähdettävä vetämään treenejä. Onneksi sitä on vielä jäljellä! Oli tosi rentouttava jo 1/3 koko hoidosta :P

Viikonloppuna olin yhden kaverin 18 wee synttäreillä ja meillä meni oikein mukavasti! Oli hyvä seura ja hyvä meno ja hyvää syömistä ja juomista jajajajajaja..  ^^
Ei siitä sen enempää :D

Sain tossa eilen kameraani kaukolaukaisimen, mutta se ei valitettavasti ole vielä toiminut.. Pitää perehtyä siihen paremmin kun kerkeän. Siinä kuitenkin luki, että käy D3000 sarjaan ja mulahan on D3100. Ja luin käyttöohjeet miljoonaan kertaan ja yritin miljoona kertaa tuloksetta :/ nooh jos ei selviä niin kysytään ammattilaisilta. Tietty jos joku teistä tietää niin saa toki kertoa!
Sain myös eilen vihdoin sykemittarin! Ihan IKIOMAN :P oon innoissani, kun oon saanu lainata aina vaan iskältä sillon tällön, mutta nyt on oma! Se on papan vanha, mutta ei ole kuulemma käyttänyt kun muutaman kerran ja siltä se kyllä näyttääkin. Ja kaikki toiminnot löytyy mitä tarviin :)

Sitten vielä pälpätän loppuun tämän iltasesta extempore jutusta. Oli tarkoitus nähdä Jonia tänään, mutta se peruuntui, kun tuolta kuntosalilta missä käyn, soitti sen omistaja ja kyseli olisinko päässyt tuuramaan yhtä ohjaajaa joka oli sairastunut. Epäröin tietty vähän, mutta hän oli kuullut, että olen entinen joukkuevoimistelija ja nykyään valmennan, niin näki parhaaksi pyytää minua tuohon hätiin vetämään kehonhuoltotunnin. Jännitti kyllä vähän mennä vetämään aikuisille tunti omalle salille :D mutta se meni oikein hyvin ja sainpahan minäkin kehonhuoltoa :P jäin vielä sitten hetkeksi treenaamaan vatsat ja lähdin pyörällä kotiin tuohon lumituiskeeseen.. 10 cm tullut täälläkin tuota pirulaista.. kesä tänne kiitos!

En koskaan, siis koskaan käytä salilla kollareita tai lörppähupparia, mutta kun oli venytteltunti tiedossa niin halusin mahdollisimman mukavat vetimet, niin iskin sitten nuo päälle ja oli kyllä mukava ;)

Ja iltapalaksi palkkaria ja hetelmää!
 Pahoittelen näitä muutamia kännykällä otettuja kuvia. Eipä ole ollut mahdollisuutta järkkäriin joka kerta.

Eipä tässä muuta sitten, harvemmin mä höpötän näin paljon kerralla, mutta kerta se on ensimmäinenkin!
Energistä viikkoa kaikille <3 

-Jenna-

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kiharat ilman rautaa ja omia tukkataikoja

Heipsan! voisko sanoa pitkästä aikaa, yli viikkoon ei ole minua täällä blogin äärellä näkynyt niinkuin huomasitte varmaan ja toivon, että ymmärrätte että kiireensä kullakin :)!
Halusin kuitenkin tulla kertomaan näpsäkän vinkin jos haluat kiharat ilman lämpöä etkä esim pidä lettikiharoista. Varmasti on tämän jo moni muukin keksinyt/etsinyt jostain, mutta tulen ehkä sitten vähän myöhässä, mutta luulen että tämä olisi edes jollekkin hyödyllinen ja uusi juttu! :P

1. Hiukset ois hyvä olla VÄHÄN kosteat paksuhiuksisilla, mutta ohuempitukkaisella voi olla pyyhekuivakin. Itse laitoin pohjalle: hiuksiin jätettävän hoitoaineen ja öljyä. 
Eli ota oman jakauksesi kohdalta puolikas ja kierritä se tuollaiseksi pötkyläksi. Kierritä se itsestäsi katsottuna ulospäin niin kiharat laskeutuvat kauniimmin.

2. Kiinnitä klipsillä/klipseillä pään päälle.

3. Toista sama toiselle puolelle ja kiepauta pään päälle klipsillä

Ja tässä vielä sivusuunnasta kiinnitys. 
(ei ole nyt siisteimmin tehty, mutta kunhan selvän saatte!)

Sitten nuku yön yli klipsit päässä ja aamulla on luonnolliset kiharat ilman lämpökäsittelyä!

Nämä kuvat on otettu koulupäivän jälkeen, eli ei ehkä niin  kivat kuin aamulla olivat, mutta pysyivät koko päivän!

Ja ohut tukkaisille ei tule noin pörröisiä kun mulle. Se on varmaan hienompi niin. Mullahan on tukka huonossa kunnossa+luonnostaan karhea+paksu. 
Mutta tässä tälläinen vinkki niille ketkä eivät ole vielä kuulleet :)!

Sitten koulussa perjantaina leikattiin 5cm pois multa ja tehtiin lisää raitoja mut pelkästään alaosaan, koska se on aina vähän jäljessä pääliosasta. Taas ollaan vähän lähempänä vaaleempaa! Kiitos Janikalle <3

Ja loppuun vielä vähän väriä ^^


Tipuset oli poseeraustuulella <3 ;)
Koitan olla vähemmän kiireinen jos näin vois sanoa! :P

-Jenna-