perjantai 28. maaliskuuta 2014

Tukkajuttuja

Huuhhuh se ois taas viikko takana ja viikonloppu edessä <3
Onneks pihalla on ollut noin ihastuttava keli muutamana päivänä! siitä saa ihan erilaista energiaa päiviin. Ei masenna eikä palella ja on oikeasti mukava tuntea lämpöä pitkästä aikaa.
Mulla ois aika paljon tukkajuttuja. Tai no paljon ja paljon mutta kuitenkin!
Ekanakin värjättiin mun tyvi ja oon niin älyttömän tyytyväinen, näyttää et koko tukka ois vaalentunu kauheesti ja ostin myös parhaaan hopeashampoon ikinä!


Tehtiin siis ekaa kertaa mun tukkaan vaalennusaineella tyvi, ja ei ois voinu parempi tulla!Huono puoli oli
vaikuttaessa kirvely ja se että aine lämpeni. Kun käden laittoi 10cm päähän päästä niin hohkasi kuumaa. Mutta ei hiuspohja auennut tai mitään sellaista.


Nyt voin sanoa olevani blondi :D en ole viitsinyt sitä sanaa käyttää kun tukkani on aina vähän sinne päin ollut.
En ole oikein minkäänlaisia asukuvia saanut aikaiseksi kun aamuisin kiire ja iltapäivisin kiire :D joten peilinkautta näpsästynä saa nyt kelvata ja hyvin olin sukatkin tuona päivänä valinnut..


Tänään lähdin sitten kouluun mun lemppari kiharoilla eli ilman rautaa/lömpöä :) tykkään niin noista, kun aamulla vaan avaa pötkelöt niin on hyvä tukka.


Sitten duunasin eilen Minnan tukkaa ja tehtiin sille tumma tyvi ja vaalea latva. Piti korjata vähän tyveä, kun raja töksähti ensimmäisen värjäyksen jälkeen, mutta saatiin siitä oikein hyvä! Mutta Minnan pidennyksissä oli pikkasen enemmän hommaa.. Ekanakin pidennyksistähän ei koksaan tiedä mikä niiden alkuperäinen/paljastuva pikmentti on kun tekee värinpoiston.. Noh minnan pidennykset olivat vaaleat, mutta väärän sävyiset ja yhden asteen liian tummat omaan tukkaan. Noh, minä tein niihin eilen värinpoiston johon meni aikaa..


Tässä näyttävät ehkä vähän oransseilta. Mutta lopputuloksena olikin ihan helmiäisen sanoisinko vaaleanpunaiset.. tässä tämä huomataan kun ruvetaan pidennysten kanssa säätämään. Kaveritkin on niiden kanssa säätäneet ja harvemmin koskaan tullut kerralla hyvät.. Noh jätin nuo sitten koululle ja tänään aamu kahdeksalta laitoin noihinkin tyveen tumman ja latvaan kahta kultaisen sävyä ja pesun jälkeen vielä hunaja colormaskin. Ei.. väri muuttui todella vähän ja vaalea latva jäi vieläkin kylmän väriseksi. Mulla meinas mennä järki. Koko loppupäivän v*tutti ja jotenki vaan ärsytti kun noista pidennyksistä ei ikinä tiiä. Sovittiin sit minnan kans et ei nyt kosketa niihin vähään aikaan, vaan vasta sitten kun hän on niitä laittamassa päähän. Hirvee työ ja ei tulosta, tosi kiva.

Koitan nyt päästä tuosta ''yli'' vaikka harmittaakin ihan hirveesti.
Noh tänään sitten loppupäivästä tehtiin kampauksia ja Janika teki mulle tosikivan kiharapilvi kampauksen kolmella letillä :)


Tää on mulla tällähetkelläkin päässä :P tykkään tosipaljon <3
Toivotaan että pysyy koko loppupäivän, en raaskisi purkaa kun on niin hieno :)

Laitanpa vielä vikan tukkajutun, nimittäin treenattiin nyt niitä omavalitsemia kevään 2014 trendikkäitä leikkauksia ja tehtiin ne harjoituspäihin. Noihin on vaikee leikata, kun hius on niin jäykkää ja istutettu tiettyyn asentoon. Mutta oon tosi tyytyväinen lopputulokseen. Ton saa vaikka miten ns pystyyn tai tolleen siistimmin ja ton etutukankin vois tosta halutessaan heittää taaksepäin ym.


No olihan mulla aika paljon tukkajuttuja kerralla! :)

Oon nyt kans pyrkinyt urheileen 5-6 kertaa viikossa ja viimeviikolla tuli 6 kertaa täyteen ja tällä viikolla luultavasti 5. Mutta olen kyllä ollut paljon energisempi kun ottanut myös lenkit mukaan salin ohelle. Talvella en viitsinyt juosta kun oli liukasta ja kylmää. Mutta yleensä aina keväisin/syksyisin/kesäisin olen juossut ja kun siihen pääsee kiinni niin on kyllä mukava fiilis jokaisen lenkin jälkeen!
Eli suurinpiirtein 3krt lenkki ja 3krt sali tai 2krt lenkki ja 3krt sali.
Kerrankin sain pylly/reisi treenin tuntumaan enemmäksi kuin yhdeksi päiväksi salin jälkeen, oon tyytyväinen! :D


Ehkä saitte mun pärstästä tästä postauksesta tarpeeksi :D! harvoin sitä tulee tungettua nuin paljon.
Hyvät viikonloput :)!

-Jenna-

8 kommenttia:

  1. Valmistaudu että ku tuun takasi nii saat tehä jotai mun hiussille varsinki värille, tää on nyt ihan jäätävä enkä haluis enää sotkee ite mitää värejä tähä ja kampaajalla iha liian kallista mun budjettiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo valmistaudun! Sulla tota tukkaa nimittäi on! Jenen hovikampaamo aina auki helinän jumbotukalle ♡ ;)

      Poista
  2. Hei onks tää nyt se? Näyttää vielä paremmalle ku kuvittelin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on se! Huh hyvä et tykkäät :) toi onnistu kyl tosi hyvin omastakin mielestä, kesti vaan vähän normaalia kauemmin leikata mut halusin tehä tarkasti, et varmasti on hanskassa ku tekee sitte :)

      Poista
  3. Vau, saat kyllä pötköillä tehtyä ihan mielettömän kauniit kiharat! Mulle tulee aina sellanen afrokihara pötköistä, minkä takia teen suoristusraudalla, kun teen. Oon siitä onnekas, ettei hiukset tunnu pahemmin kärsivän ajoittaisesta lämmöstä. :)

    http://fashiontipsy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi onnistuu kyllä mun tukkaan tosi hyvin sillä tekniikalla, harmi ettei sulle toimi ihan niinkuin pitäis :/ mut hyvä jos sun tukassa ei näkyvästi näy lämmön rasitus ym! Kyllä mäkin sillon tällön teen raudalla, mutta oon kyllä vähentäny yleisestikin lämmön käyttöä vaalennuksen myötä :)

      Poista

Pidäthän kommentit asiallisena :)
Kiitos kommentistasi <3