perjantai 23. tammikuuta 2015

Sheinside tilaus ja kysymys!

Se ois postausperjantai! Älysin just, että postaan melkein aina perjantaisin. Koska sillon on mullakin aikaa. Viikonloppuna myös ellei oo leirejä yms. Ootte ehkä huomanneetkin?
Mutta siis juu lupailin tehdä sheinside.com:ilta tilaamistai jutskuista postauksen. En saanut kaikkia vaatteita näteimmin aseteltua kuviin, sillä ne laskeutuvat tietyllä tapaa ja jos oisin laittanut hengariin niin ei ois ollut hyvää valoista paikkaa kuvata. Sitten keväämmällä, kun uskaltaudun pihalle ilman takkia niin näitä hepeneitä näkyy mun päällä ja toivottavasti asukuvissa :p



Viimeisen kuvan mekko on kyllä aivan ykkönen <3 punaiset huulet ja kikkurat tai rento niskanuttura tuohon niin on bueno juhla asu! Ajattelin keväällä laittaa vieraana päälle muitten juhliin ehkäpä :) 
Unohdin myös kuvata tilaamani harmaa valkoisen huivin.. Mutta tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun käytin kyseistä verkkokauppaa. Toimitus taisi olla vähän päälle viikon. Mutta sivulla on paljon tuotteita, joissa lukee että lähetys 24 tunnin sisään. Se on aika nopea.
 Eniten huoletti koot. Sheinsidellä ei ole ollenkaan xs kokoa ja netistä olen monesta paikasta todennut sen hyväksi. Mutta S vastasi oikein hyvin sitä mitä pitikin. Ei olleet liian isoja. Vaatteet vaikuttavat ja tuntuvat laadukkailta. Tilasin aika luonnollisissa sävyissä olevia vaatteita, mutta monissa vaatteissa oli useita eri värivaihtoehtoja. 
Käytän tätä sivustoa varmasti uudelleenkin + suosittelen :)

 Tulostin valokuvapaperille kolme mustavalkoista kuvaa pari viikkoa sitten ja laitoin ne uusiin ikeasta ostetuihin A4 kokoisille kuville tarkoitettuihin kehyksiin. Huoneesta tuli kolmen kuvan iskettyä seinälle aivan eri näköinen! Voisin muutenkin tehdä uuden huone postauksen. Vanhasta postauksesta muuttunut kuitenkin aika radikaalisti.
 

Yks kysymys vielä ja ihanaa jos joku tietää siihen vastauksen!

Eli siis miten saan näiden kuvien ympäriltä tollaset minimmaaliset valkoset kehykset pois? En haluais mitään kehyksiä. Oon yrittäny tuolta asetuksista ja kuvat kohdasta, mutta en tosiaan tiedä miten saan ne pois. Olen kauan jo miettinyt ja yrittänyt, mutta tuloksetta. Apu on enemmän kuin tarpeen <3

-Jenna-

perjantai 16. tammikuuta 2015

Last two weeks

Moii
Täällä kiireinen bloggaaja ruudun takana. Oliko ylläri?
Vois olla muutama kuuluminen.


1+2: Salilla tuli käytyä ahkerasti viimeviikolla. Tällä viikolla taaas en ehtinyt/ehdi ollenkaan. Huomenna on joukkueen viikonloppuleiri, jossa rakennetaan ohjelma la-su niin valmiiksi kuin mahdollista. Koulua ollut myös suht myöhään ja valmentamista ja reenejä.
 3+4: Koulussa ollut tosiaan asiakaspalvelua ja myös muoti, elämäntapa ja tyyli kurssia. Käytiin mm. värianalyysi jokaiselle tyypille luokasta. Ihmisethän jaetaan neljään vuodenaikaan ihonvärin/sävyn+silmien ym piirteiden mukaan. Eli siis kevääseen, kesään, syksyyn ja talveen. Mä olin kesä. Suurin osa suomalaisista on kesiä. Oisko luokalla ollut yksi syksy ja kevät? Muttei yhtään talvea. 

Kesäksi analysoidulle käy parhaiten viileeät sävyt pukeutumisessa sekä pastellisävyt. Kesätyypillä on usein siniset, vihreät tai harmaansiniset silmät ja oikea hiusväri on maantienharmaa (tiedätte mitä tarkoitan), jossa ei ole kamalasti lämmintä pigmenttiä. Niin ja kesätyypille sopii parhaiten hopeat korut. Käytän mä nyt tietty kultasiakin, mutta hopea on kaikinpuolin sopivampi analyysin mukaan kesälle.
 Mutta vaikka oiskin maantienharmaat hiukset, ei se aina tarkoita että olisit varmasti kesä. Luokalla taisi olla yksi tyyppi kellä on oikeasti juuri sen väriset hiukset, mutta olikin kevät. Ihon sävy siis merkitsee kaikista eniten!

Musta toi oli kiinnostava aihe ja nyt osaa heti jo paremmin nähdä mikä sävy kenellekin kävisi ja mitä pitäisi välttää.


Ostin seppälästä -70% alesta neulepaidan ja hintaa jäi vain 6e. Alkuperäinen 20e
 Tänään tuli muuten kotia paketti <3 Sheinside.com:ilta. Oijjoijjoi kun kivoja juttuja tuli!
Voisin ehkä esitellä teille? Jos vaan saisin luonnosta valoa.

Alla vähän vielä salifiilistelyä.. Kävin muuten äsken Helinällä maalaamassa meidän uuden kisapuvun. Oli mielenkiintosta ja jännää puuhaa. Oisko mulla yhteen pukuun menny jotain iha vähän päälle tunti tehdessä. Laitan kuvia vasta sitten, kun puku on täysin valmis ja mahdollisesti vasta kisoista niin ois vähän edustavamman näkösenä. Mutta noista tulee ehkä mun koko voimisteluhistorian hienoimmat puvut mitä meillä on koskaan ollu :)!


Meijän pulleemmasta tipusta on tullu vähän kömpelö. Se vähän väliä putoaa pöydälle, lattialle tai sängylle, siis mihin vaan mihin nyt äkkilaskun/mahalaskun voi tehdä. Tuossakin se on just tipahtanut olkkarin pöydälle ja on vähän pihalla maailman menosta. En tiiä onko se vaan liian painava vai onko tullu vanhaks. Onhan se jo ehkä 8 wee? Toinen tipu lentää niin sukkelasti ja ripeästi, ettei uskoisi että olis jo niinkin vanha. Pitänee harjotella tota lentämistä lisää.

-Jenna-

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

IKEA

Noniin, eli lupailin tehdä postausta ikean hankinnoista. Oon käyny ikeassa viimeks varmaan ala-asteella.. Eli oli tosi kiva käydä piiitkästä aikaa ja löytyihän sieltä vaikka mitä kivaa! (pientä) eli älkää oottako mitään suurta. Olin bussilla liikenteessä joten kantamuksia oli noissa jo tarpeeksi. Itsepalvelukassat oli muute siisti juttu! Mulle ihan uutta.

Että otti päähän matkukselta/ikeasta lähtiessä. Sanoin bussi kuskille, että voisiko pysäyttää linja-auto aseman kohdalla, kun me ei olla täältäpäin kotoisin. Kysyttiin myös oliko linja-autoasema päätepysäkki. Kuski vain vastasi, että ei se päätepysäkki ole mutta.. ja mumisi jotain. Noh sitten kun olisi ollut oikeasti aika jäädä kyydistä niin eihän se kuski pysähtynyt siihen linja-auto asemalle. Seuraava pysäkki oli kaukana siitä.. Ei siinä muuten mitään, mutta keli oli ihan kamala ja mulla oli valtava ikean kassi niskassa+muut kantamukset+bussi jyväskylään lähti 30min päästä. Voi että meitä otti päähän. Ja kun vielä kysyin kohteliaasti, että voisiko pysäyttää kun ei tunneta kaupunkia. No sitten kysyin siellä väärällä pysäkillä, että meneekö tuohon toiseen suuntaan busseja, koska meillä lähtee hetken päästä bussi Jyväskylään. Sitten sanoi vaan, että juu kyllä siitä joitakin busseja menee kunhan heilautatte. MITÄ IHMETTÄ! maailman huonointa asiakaspalvelua sanon minä. Me sitten käveltiin, koska ei voitu luottaa kuskin sanaan. Siinä kauheessa säässä rämmittiin auraamattomalla tiellä linkki asemalle ja oisitte nähneet miltä näytettiin, kun oltiin perillä asemalla. Ihan lumen vuoraamia ja meikit levällä ja hartiat sairaan kipeenä kantamisesta. Eikä muuten mennyt busseja siinä matkalla yhtään ohi.. Huippu oli vielä se, että luultiin pääsevämme sisälle hetkeksi istumaan+ mielessä oli ostaa vissyä. Noh eipä ollut mitään sisätilaa eikä kauppaa..
Siellä katoksessa (onneksi sentään oli sellanen) ooteltiin sitten ja bussiin päästessä kyllä helpotti!
Miksei kaikissa kaupungeissa voi olla juna+linja-auto asema samassa!? Silloin ois taattu mahdolliset ruokapaikat, vessat ja odottelutila.

Noniin nyt ollaan avauduttu! Tässä ikean pikku ostokset:


Kynttilänjalat 3kpl 9,90e ja kynttilät 4kpl jotain 2e


Kehys jotain 4 e rapiat


Pöytälamppu oisko ollu jopa vajaa 5e / säilytyslaatikot 2kpl jotain 7e


Tuoksukynttilät 1kpl oisko ollu 2,45e 
Nää on aika isoja


Parisängyn aluslakana / vaalean harmaa 14,90e


isot kuvakehykset noin 1,50e / kpl


Kattila 14,90e


6x pienet haarukat oisko ollu vajaa 6e :)


Ja matkaanhan ei lähtenyt yhden yhtä vaatetta! Ei ollenkaan mun tapasta! Mutta tämä vyö lähti H&M:ltä 3e hintaan

Tämmösiä jutskuja. Jos mulla ois ollu auto niin oisin tuonu semmoset ihanat hyllyt sieltä ja semmoset kivat valot vaatekaappien päälle, roskiksen, kattolampun ja päiväpeitto ois vielä hakusessa. Ikeassa ei ollu sellasta kivaa valkosta mitä olin aatellu. Alan tympiintyä tohon mustaan pikkuhiljaa.

Ja nää lähtee kirpparille muunmuassa.


Ihanaa suurin osa vihreestä krääsästä pois! Joitain lemppareita piti jättää, mutta vain muutama. Periaatteessa mun huone on nyt valko, harmaa ja ripaus mustaa. Tietty pahimmat on vihreet seinät.. onneks sentään on 2 valkostakin.

Mulla on periaatteessa nyt rahkeet muuttaa astioiden +keittiöjuttujen ja ottimien puolesta, mutta ei oo töitä niin siihen se tökkää. Jos keväällä pääsis muuttamaan niin tarviis hommata vielä sohva, telkkari, tv taso, mikroaaltouuni ja varmaan joku digiboxin tyylinen?
Ois hirvee sisustusinto päällä!

-Jenna-

lauantai 3. tammikuuta 2015

My New Year

Heippa!

Nyt vasta pääsen päivittämään blogia uuden vuoden jälkeen. Ollut kaikenlaista taas, vaikka lomalla ollaan. Käytiin eilen Vilman kanssa Kuopiossa matkuksessa ja ikeassa. Voitteko kuvitella, en löytänyt yhtään vaatetta! Mulle ei ikinä käy noin. Mutta ikeasta sitäkin enemmän tuli tehtyä löytöjä. Seuraava postaus tuleekin siihen liittyen.
Mutta siis. Olin Jonin luona uuden vuoden, niinkuin tässä muutama vuosi taaksepäinkin. Tarjolla oli herkkuja yllinkyllin ja oli ihana seurata Jonin siskon tytön ja pikkusiskon ihmettelyä, kun ulkona paukkui! Voi pieniä <3
Tuolta Jonilta on kyllä aitiopaikat nähdä ilotulitteita. Talo on pellon vieressä niin näkyy todella kauas ja monesta paikasta tulitettiin raketteja ihan älyttömällä tahdilla. Mukavasti rahaa lensi sielläpäin taivaalle. Yksi ilotulitus oli aian mieletön jossain kauempana. Taivaalle ilmestyi semmonen sininen ympyrä minkä sisällä oli valtava pinkki kukka. En ymmärrä miten tuollaisia osataan tehdä!

Sitten valettiin tinat joskus ennen yhtätoista, jos oikein muistan. Mun tina muistutti sydäntä minkä läpi oli ammuttu nuoli. Joni tais saaha jonkun linnun näkösen.
 Mä en saa minään uutena vuonna otettua hyviä kuvia raketeista. Kamera käy niin hitaalla nuin pimeässä ja kylmyys vaikuttaa myös. Tai sitten vika on kuvaajassa ;)



Eli rauhallisissa merkeissä meni tämäkin uv, valvottiin johonkin puoli kolmeen yöllä. Kyllä niitä rakettien paukkeita kuului vielä sallittua myöhempäänkin, mutta niin se on aikalailla aina tainnut mennä. Taas varmaan hetki menee, että oppii kirjoittamaan mahdollisesti täytettäviin papereihin 2015 :)

-Jenna-