maanantai 13. lokakuuta 2014

Weird to be like this

Heii
Anteeksi hetken hiljaisuus blogissa. Nyt kuitenkin oon lomalla niin kerkeän kirjoitella ilman stressiä tai pakon omaista tunnetta :) Pitäisi muutenkin asennoitua niin ettei ottaisi  paineita kirjoittamisesta. Pyrin siihen nyt ja päivitän blogia juuri silloin, kun siltä tuntuu ja sille on aikaa. Yksi ihminen ei kuitenkaan ole mikään superkone, joka pystyisi miljoonaan asiaan saman aikaisesti. Päivät menee lähinnä näin: kouluun, kotiin hetkeksi, valmentamaan tai salille, omiin treeneihin ja nukkumaan. Kerkeen mä Joniakin näkemään tuolla väleissä uskokaa pois :) <3 Mutta kiirettä on johon tulee ehkä muutos Joulun jälkeen. Aion vähentää menoja, että jää aikaa itsellekin eikä siihen tukka putkella juoksemiseen joka paikassa.
Toissa viikonloppuna oli kaksipäiväinen treenileiri, joka kyllä imi kaikki mehut kropasta pois.. Mutta saatiin ohjelma hurjasti parempaan suuntaan ja selkeämmäksi ja pukujen koristelut pääsivät eteenpäin. Yksi stressinaihe vähemmän. En oo varma selitinkö tästä jo jotain?


Ekat kisat on enskuun ekana viikonloppuna. HUI. Sitä taas mennään matolle 2 vuoden jälkeen. Nyt siitä osaa ehkä jo enemmän nauttia kuin jännittää niin että yrjöttää :D

Nyt on kuitenkin ihan outoa olla lomalla ja olla vaan! En oo pitkään aikaan vaan saanut olla ja löhöillä. No juu kävin tänäänkin salilla ja illalla on vielä treenit, mutta aikaa tuntuu olevan hirveesti.

Jonin kanssa katottiin eilen outolintu/divergent leffa illalla ja oli ihan ok, juoni oli ihan ovela. Nukuttiin yhteentoista asti ja voi että teki hyvää! 
Ja ruvettiin tosissaan miettimään miten ihana lemmikki minipossu ois! Kateltiin vaan kuvia ja videoita ja voi että nuo otukset vei mun sydämen! Aivan ihania <3 Kyllä me sellanen vielä joskus hommataan! röhröh


Mietin tässä just, että mitähän kerkeisin tehä vielä ennen treenejä, jotka siis alkaa puol 8. Ehkä voisin vähän tuunailla muutamia vaatteita joihin en ihan oo tyytyväinen! Joo sen teen. Ja voisin siivota vaatekaapin miljoonannen kerran ja kattoo onko siellä joitain vaatteita, joita en käytä. Tiiän että siellä on. Oon vaan vähän huono luopumaan niistä. 


Harvemmin otan ittestäni minkäänlaisia kuvia ilman meikkiä, mutta otin nyt lazydayn kunniaks. Mulla ei muuten ole lomalle minkäänlaisia suunnitelmia! Nojuu yks on et mennään Jonin kaa syömään :) Mutta muuten treenejä ja löhöilyä ja yhet synttärit loppulomasta. Eli siinä on mun mielestä ihan tarpeeks ohjelmaa niin enpähän kerkeä stressata menoista!
 Katoin kans eilen ties kuinka monta tuntia valmistujaismekkoja netistä ja sieltä löyty jo muutama ihana ehdokas! Kriteerit on: Ainakin vähän blingblingiä, avonainen selkä ja joko turkoosi tai korallinpunainen. Ja nyt sitten miettimään vaihtoehdoista mikä ois se oikea mekko ;) eihän tässä vielä kiire ole, mutta en  halua että kellään on samanlaista tai ettei hyvä mekko pääse livahtamaan käsistä!


Tällänen eriskummallinen päivä mulle. Näitä ja vielä löhömpiä varmaan tulee tässä loman aikana <3 

-Jenna-

2 kommenttia:

  1. ihana toi pallonuttura!! niin täydellinen :D ja kaunis sinä ♥ toivottavasti löydät jonku superihanan valmistujaismekon :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Voimistelunuttura on helppo saada pyöreeks kun on verkko apuna ;) toivon kans samaa ja että en kadu päätöstä ja en kattelis mekon oston jälkeen enää muita mekkoja :D

    VastaaPoista

Pidäthän kommentit asiallisena :)
Kiitos kommentistasi <3