torstai 19. syyskuuta 2013

Oikea aika syksystä

Mun mielestä tää aika on parasta syksyssä. En aio nyt kirjoittaa, että on kiva laittaa villasukat jalkaan ja mennä viltin alle ja juoda lämmintä. Kaikkihan sitä melkein tekee ja niitä kirjoituksia on jo luettu liikaakin.

Musta illalla on ihanaa, jos tulee vaikka Jonilta, niin olla bussissa ja kuunnella jotain rauhallisia biisejä ja katsella vain pimeää syysiltaa ja ohi välähtäviä valoja. Sanotaan kavereiden kanssa tätä iltaista säätä se-sääksi. Vanha juttu, mutta pitää paikkansa. Sille säälle ei ole muuta nimeä. Se on vaan sesää. Pimeä+pilvetön taivas+ suht lämmin+syksyn tuoksu ja katulamput. Siihen ei muuta tarvita. Rakkaalla ystävällä Helinällä on varmaan ikävä tätä sää ilmiötä, kun hän on siellä amerikassa :3

Tänään on ollut todella syksyinen keli, Täällä Tikiksellä on paljon enemmän väriä kuin jkl:ssä, vaikka välimatkaa on vain 23km. Täällä kaikki vuodenajat tulee aina aiemmin paitsi kesä.

Nyt tuli vasta ensimmäinen kunnon syyssade. Ei ole satanut oikeastaan yhtään. Mä en tykkää sateesta. En ole koskaan tykännyt. Saisi olla juuri tällainen syksy koko syksyn ajan kuin tänään, tosin ilman tuota sadetta.
 En muuten oikeastaan tykkää syksystä muutakuin sen kauniista väreistä ja sesäästä. Muutenhan se vain on vaihe ennen talvea ja talvi masentaa.




Meijän takapihalla on aika ihanat värit nyt <3


Tänään pyöräytin päähäni rusetin, tuon tekemiseen on kaksi hyvää tapaa mitkä minä tiedän, mutta saattaa olla enemmänkin :)

Tänään vetäsin päälleni rennot vetimet, koska oli asiakaspalvelua ja sehän merkkaa sitä, että työessu on päällä koko päivän ja salongissa all day.
Tänään tein yhden päiväkampauksen ja sitten miesten hiusteleikkauksen.

Huivi: gina, Takki: H&M, paita: H&M, legut: H&M, kengät: aleksi 13
Tänään oon ottanut koulun jälkeen ihan rennosti, mikä on oikeasti harvinaista. Yleensä menen suoraan jonille tai salille tai vetämään treenejä. Nyt olen vain kotona ja kirjoitan tätä. Omituista, mutta eipä ole valittamista :) Välillä pitäis muistaa antaa itselleen ihan vaan omaa aikaa tällaiseen hölläilyyn.
Tänään kuudelta menen valmennettavien vanhempainiltaan ja sitten Jonille yöksi luultavasti. 
Vielä aikaa ottaa ihan iisisti! <3

-Jenna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentit asiallisena :)
Kiitos kommentistasi <3