sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sinne ja tänne

Voihan sunnuntai. Oon joka sunnuntai ihan poikki, varsinkin nyt kun eilen tytöillä oli kisat ja heräsin 04.20 ja viideltä menin laittamaan kuudet meikit ja kuudet nutturat. Huhhuh. Ja kaiken kukkuraksi pe-la välisenä yönä nukuin juuri ehkä 2h, kun jännitti niin kovasti. Tytöt suorittivat oikein hyvin, vaikka kaksi treeniä ennen ruvettiin muuttamaan kuvioita yhden sairastapauksen takia. Saatiin D vaikka tavoitteena oli C, mutta jos pelkät kisojen oikeat kisaajat lasketaan mukaan (ulkopuolisia oli puolet) niin olimme 5-6 parhaan joukossa. Eli takana enemmän kuin edessä ja vaikka ulkopuolisetkin laskettiin niin enemmän oli takana mikä on hieno juttu! Mestiksiin koitetaan nyt hioa niin, että saataisiin C.


Mutta toiseen asiaan. Lähdettiin keskiviikkona kahdeksalta aamulla luokan kanssa (koko koulu kyllä suurinpiirtein lähti) mutta kuitenkin niin lahteen katsomaan niitä taitaja kisoja mistä puhuinkin viimeksi pikkusen. Bussi matka menikin yllättävän nopeasti, siellä oli ihan sairaan kuuma.. evästä saatiin koululta ihan mukavasti verrattuna yläasteen aikaisiin retkieväisiin :D jopa 2x pillimehu, juustosämpylä, ruisleipä ja rasvaton jugurtti ja välipalakeksi :P



Sitten kun päästiin perille niin mentiin katsomaan hiusalan töitä mitkä oli sairaan hienoja, otin kyllä kaikista kuvan, mutta en tänne niitä kaikkia nyt viitsi jakaa
 Itsellä ei kyllä motivaatio/ideat riittäisi tuollaisiin lopputuloksiin. Mahtavaa työtä kisaajilta!


Kun käytiin nämä katselemassa niin lähdettiin lahden keskustaan kiertelemään ja  syömään.
Mentiin johonkin pikku pitseeriaan missä oli kylläkin halpaa ja hyvät pizzzzzat ja oli kyllä niin ähky olo, kun saatiin lautaset tyhjäksi. Koko loppupäivänä ei enää tehnyt mieli syödä. Noh en koe huonoa omatuntoa kun niin harvoin tulee noita syötyä :D

Käytiin kans siis kiertelemässä triossa ja vannoin etten ostaisi mitään tälläkertaa ja välttelin ehkä vähän vaatekauppoihin menoa. H&M:ltä selvisin juuri ja juuri, vaikka olikin täynnä kaikkea ihanaa. Jyväskylästä saa kyllä samat jutut jos rupeais kaduttamaan. Ginasta lähti mukaan yksi paita, oli ihan pakko ;D Jyväskylän ginasta usein loppuu omat koot tai ei ole samoja juttuja täysin niin olihan mun ostettava puolipitkillä hihoilla ja avonaisella selällä varustettu vaaleanpunainen peplum

Mulla on pakkomielle paitoihin. Jos mä jotain hamstraan niin niitä. Housuja, kenkiä ja laukkuja ei tule hamstrattua hinnan takia. Paidat ovat suht halpoja ja niitä ei koskaan voi olla liikaa. Vai voiko? :D

Sitten keskustasta käveltiin taas takaisin taitaja alueelle messukeskuksille vai mitä lie olivat ja käytiin kiertämässä se halli läpi jossa kaikki muiden alojen kisaajat olivat. Oli kokkia, tarjoilijaa, jotain sähköjuttuja, puuta, metallia, autoa, laboranttia ja siis ihan kaikkea. Mua alko ahistamaan se ihmispaljous ja tungos niinkun kaikkia muitakin niin kierrettiin se vaan pikapikaa läpi ja sitten lähdettiinkin jo bussille mikä lähti klo 14 takaisin kohti jyväskylää. Perillä oltiin jo klo 16.
Jalat huus hoosiannaa kun vielä koululta piti kävellä pysäkille ja menin vielä jonille ja jonilta illalla bussilla kotiin niin huuhhuh mikä kuumotus jaloissa oli. Ois pitäny olla lenkkarit jalassa xp
Mut oli ihan mukava reissu muuten!

Pistin viime torstaina ekaa kertaa tänä vuonna hameen päälle. Yläasteen aikaan käytin hameita joka viikko ainakin sen kerran tai kaksi. Nyt kahden vuoden aikana amiksessa tullut käytettyä ehkä alle 10 kertaa. Ei vaan tunnu enää ehkä niin omalta. Kesällä voisi totutella uudestaan. Ei kiristä ja on tosi mukavia päällä. Jotenkin  vaan jäänyt.

Huomenna koulussa alkaakin viimeinen jakso ja tulee rakennekynnet, hiustenpidennykset ja spa-hoito. Mielenkiintosta :)!
Tämä tytteli ampaisee nyt salille!

-Jenna-

4 kommenttia:

  1. Noi luomukset on kyl ihan uskomattomia!
    Mutta hei mä kyllä oon varma, et sulla on ideoita ja etenki motivaatiota vaikka mihin tuolla alalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä huikeita! No ehkä motivaatioo joo mutta toi on niin pikkutarkkaa hommaa ja pitäs hirveesti treenata kouluajan ulkopuolella ja aikaahan mulla ei ole :(

      Poista

Pidäthän kommentit asiallisena :)
Kiitos kommentistasi <3