lauantai 11. tammikuuta 2014

Otsikko hukassa

Moiks! Täällä kirjoittelee erittäin huono bloggaaja. Taukoja tulee nyt talvella ihan liikaa ja valo ei riitä ja kaikki on ihan pielessä bloggaamisen suhteen :(  tässä nyt on ollut pientä säätöä kotona tästä bloggaamisesta.. Mutta en lopeta tätä vaikka kuka mulle sitä sanois kotona. Tää on niin yleinen ja mukava harrastuksena nykyään, että mua ei tästä irti saa!
Kuulumisia sen verran, että olen nyt ensimmäisen viikon ollut työharjoittelussa ja saanut työskennellä ihan kuin oikeasti kampaajat :) Jokaiselle päivälle on ollut asiakkaita ja permanentti näytönkin sain jo tehtyä ja se meni hyvin! On ollut ihan kaikkea tekemistä hiuksien parissa ja tietty myös niitä siivoushommia.
Sain koululta matkaan pään johon harjoittelen kaverin wanhojenpäivän kampausta.
Tässä muutamia kokeiluja.



Työharjoittelussa olen siis vielä viisi viikkoa.
Sitten tilasin ennen joulua yves rocherilta hoitoaineen ja hiusnaamion, koska eräässä blogissa näitä oltiin kehuttu ja netissä yves rocherin sivuillakin yksi myydyin tuote, mutta ensimmäisen kokeilun jälkeen en kokenut WOOOOU elämystä vaan perus hyvä hoitoaine. Karheille ja vahingoittuneille hiuksille siis. Ehkä pitää vielä käyttää kuitenkin lisää, että teho alkaisi näkyä. Maskia en ole vielä kokeillut.
Se on noissa tuotteissa hyvää, että ovat eko tuotteita ja niissä on oikeasti incin mukaan tosi vähän mitään haitallista/ylimääräistä.


Oon myös tilannut vuoden edestä shampoita ym netistä ennen joulua, mutta eivät ole vielä tulleet :( Odotan kovasti. Niitä voin sitten esitellä ja kertoa enemmän jos kiinnostaa.

Eilisestä sen verran että olin 9h ''töissä'' sieltä suoraan valmentamaan 2h ja käväsin nopeesti kotona ja lähdin Minnalle yöksi. Jalat huus hoosiannaa... Minna kävi eilen aamulla mulla värjäyttämässä tukkaa. Tehtiiin siis värinpoisto ja sävy päälle. Minna on kyllä tehnyt värinpoistoja miljoona ja tunkenut ties mitä päähänsä, mutta nyt aletaan vihdoin olla lähempänä :D Leikkasin myös jonkun 5cm pois latvoista Minnalla kotona.


Ja valvottiin sinne puoli neljään ainakin ja juteltiin taas NIIIIIIIIIN paljon. Minna olet ihuna <3 Syötiin myös vähäsen herkkuja ja katottiin leffaa :) Eipä ole enempää siitä illasta kuvia, kun oli jo niin pimeätä.

Ja aamulla sitten heräiltiin ja syötiin ja lähdettiin tekemään tyttöjen ohjelmaa loppuun. Minna on nyt siis toinen koreografi, muttei valmentaja :) Loppuun jäi vielä tyhjää, mutta onhan tässä vielä aikaa sitä tehdä!


Ja viimeiseksi isken tähän vielä mun uuden lipaston/ pöydän mistä oon innoissani, koska mun huoneessa ei oo pitkään aikaan ollut mitään uutta :(
Mutta toi pitäs vaan koota xd


Vanha tulee sitten myyntiin tori.fi:hin luultavasti. 20e et siitä vaan ostamaan.
Laitan mun valmiista lipastosta sitten kuvan :D jos se ees on niin kiva kun siinä kuvassa^^
Toivottavasti päivät alkais valostumaan pian niin sais niitä KUNNON kuviakin otettua.
Hyvää viikonloppua!

-Jenna-

6 kommenttia:

  1. ai onko sun porukat jotenki sun bloginpitämistä vastaan vai häh? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on... tää on tyylii maailmanloppu niille. Lukevat nääkin kommentit kai.Mut ihansama tää on mun oma juttu ja aion pitää tästä kii! :)

      Poista
  2. Oho. Mielenkiintosta sinänsä, koska musta sä oot ainaki kirjottanu tosi asiallisesti ja "vaarattomista" aiheista :O
    Ja tosi hyvännäkösiä noi kampaukset!

    VastaaPoista
  3. Älä viitti... selitin kyllä millasia blogeja on ja mitä ihmiset kertoo verrattuna muhun.. mutta mielipiteensä kullakin valitettavasti tässä tilanteessa :/ ja kiitos! :)

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän kyllä, että bloggaamisesta ei pidetä, mutta saattaa siitä joskus olla hyötyäkin. Esim. töitä haettaessa (varsinkin kampaajana?) työnantaja näkee nopeasti minkälainen ihminen on bloginsa puolesta. Tosin joskus sekin on huono juttu, mut sun blogissas se on enemmän hyvä :)
    JA aivan ihana toi eka tukka!

    VastaaPoista
  5. Jep näinhän se on :) hyvät ja huonot puolet löytyy kyllä.. ja miten nykypäivänä sitten työnantajat etsivät taustatietoa ym uusista työntekijöistä en tiedä, mutta siinä tapauksessa ei haittais, vaikka kävisikin blogiani katsomassa sitten joskus, koska en ole mielestäni tänne mitään sopimatonta laittanut :) JA kiitos kauheasti! :3

    VastaaPoista

Pidäthän kommentit asiallisena :)
Kiitos kommentistasi <3