keskiviikko 6. toukokuuta 2015

LET ME TELL YOU SOMETHING

Heipsan!

Hiljaisuus johtunee jälleen kiireisestä elämäntilanteesta. Mutta tiiättekö mitä?
Se hellittää kahen viikon päästä pikkasen ja kolmen viikon päästä rutkasti!
Sitten voin päivitellä useammin ja oikeasti pitäs sitä aikaa olla.

Aattelin tehdä tämmösen kollaasipläjäyksen ja kertoa niiden kautta kuulumisia.


1. Toissaviikonloppuna oli tokavikat kisat ja ne oli hyvinkäällä. Nukutti Helinän kanssa näköjään aamun bussissa aika mukavasti :P
2. Pisteitä ei herunut yhtä hyvin kuin aluekisoissa, vaikka suoritus oli monelle tämän kauden paras. Nyt sitten lähdetään viikon päästä mestiksiin hakemaan kauden ykkössuoritusta ja mieluusti niitä korkeampia pisteitä.
3. Koulussa asiakaspalvelussa on riittänyt hommaa hirmusesti! Listat ovat olleet täyteen buukattuja jo pitkään. Meille kolmosille ei enää yksinkertasesti ole aikoja toukokuulle.
Leikkasin näpsäkästi saman asiakkaan aikana 1 minuutin sisällä käden nättiin kuosiin.. harvemmin näin käy.
4. Kunhan fiilistelin aspissa söpön näköistä viili/rahka/jogurtti välipalaa :3


5. Pääsin koulusta normaalia aiemmin ennen töihin menoa viimeviikolla niin käväsin vetäsemässä 30cm subin napaan. Namskis.
 
6. Koulu+työpäivän jälkeen hymyilytti ja sää tais olla tuona päivänä loistava. Taisin vielä treeneihin pyrähtää töiden jälkeen ja olin sitten puol 11 illalla kotona. Eikä ees kummemmin väsyttänyt. Näitä superpäiviä on kyllä harvoin et jaksais täydellä latauksella tuommosen päivän. Mutta tuo päivä oli semmonen!
 
7. Vappuaattona koulussa oli kunnon mättösafkaa :D missäs se salaatti on?
8. Vappuaaton riennoissa Jyväskylän yöelämässä. Oli kiva ilta! Ihmisiä oli ihan sairaasti liikkeellä.. huhhuh en tiiä millon oisin nähnyt niin paljon ihmisiä jykylän keskustassa


9. Löysin vihdoin valmistujaiskengät! Halusin vähän niinkun ''lasikenkien'' näköset tai pitsiset, joissa ois vähän kimalletta. Ja semmoset löytyi <3 olen iloinen :) Ylitän noilla kyllä 180cm rajan, mutta menkööt. Hyväksyisimpä joku päivä pituuteni.
 
10. Koulussa otettiin oppia wellan näytöksen viimeistelystä ja tehtiin viimeistely harjoituspäähän ilman minkäänlaista kiharrinta tai rautaa. Kuvan kihara on tehty fööni+softeri yhdistelmällä ja oikeat tuotteet pohjalla niin kyllä sieltä sai kiharan nousemaan, vaikka harkkapäillä on yleensä ihan piikkisuorat hiukset niinkuin tuollakin oikeasti.

11. Jonin pienimmällä siskolla oli synttärit oikeana vappupäivänä ja tarjonta oli mitä ihanin ja vaaleanpunaisin ;)!
 
12. Samaisena päivänä Vilma pyys mua kolmen kaverinsa lisäksi istumaan iltaa. Tuli sitten grillikausi avattua samalla ja kyllä maistui! Syötiin hyvin, hengailtiin ja laulettiin melkein yöhön asti volat kaakossa singstaria :) Oli oikein ihana ilta!
 
 

Pikkusilla oli viimeviikonloppuna sitten viimeinen asema 
(vähän niinkuin kisat, mutta kaikki saa mitallit)
Ja nyt aletaan sitten tekemään uutta ohjelmaa pikkuhiljaa ja harjoittelemaan antaumuksella hyppistä, vaikka sillä jo paljon osataankin.

Sitten yksi uutinen teille

Me muutetaan Jonin kanssa toukokuun viimeisellä viikolla! Kämppä on ihana ja pääsen siitä töihin pyörällä ja Jonilla on 5min koulumatka kävellen! Siitä laitan sitten varmaan postausta, kun on ajankohtaisempi. Mutta oon mä aika innoissani. Me ei tarvita enää kun yks lisä vaatekaappi, kattolamppu ja ehkä pari seinä hyllyä. Muuten kaikki kunnossa. 
Että semmonen!
Nyt lähenkin penkomaan vaatekaapista kirpparille menijöitä kasaan!

-Jenna

2 kommenttia:

  1. Oi, hienoo et pääsette muuttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! :) oltii jo pitkään puhuttu ja suunnitelma oli viimestää syksyllä mutta päästäänki jo nyt!

      Poista

Pidäthän kommentit asiallisena :)
Kiitos kommentistasi <3